Erikoinen "huvi"-piraattirinki jäi kiinni

Elokuvia, pelejä ja ohjelmia murrettiin jännityksen vuoksi
Erikoinen "huvi"-piraattirinki jäi kiinni

Yhdysvalloissa on asetettu syytteeseen varsin erikoinen piraattiryhmä, johon kuului nuorukaisten lisäksi myös varttuneempaa väkeä. Risciso-ryhmä levitti internetissä miljoonien eurojen edestä ohjelmistoja, tietokonepelejä ja elokuvia, mutta ilmeisesti vain omaksi huvikseen suljetun kansainvälisen ryhmän sisällä.

Koko jupakka paljastui FBI:n käyttämän ilmiantajan avulla, kertoo uutistoimisto Reuters. Nyt Yhdysvaltain syyttäjänvirasto on asettanut syytteeseen Risciso-ryhmittymän 19 jäsentä. Rinkiä johti 26-vuotias australialainen Sean O'Toole. Ryhmä ei kuitenkaan koostunut pelkistä nuorukaisista. Syyte nostettiin myös 57-vuotiasta Barbadosissa asuvaa naista, Linda Waldronia vastaan. Yhdysvallat yrittää saada molemmille luovutusmääräyksen Yhdysvaltoihin. Ryhmään kuului yhteensä noin 60 ihmistä, ja monet työskentelivät it-alalla eri puolilla Yhdysvaltoja.

Valtavasti murrettua aineistoa - omaksi iloksi

Ryhmä hankki käyttöönsä palvelintilaa Yhdysvaltojen ulkopuolelta, johon saatettiin varastoida ohjelmia, elokuvia ja pelejä jäsenten hyödyksi. Hanke sai massiiviset mittasuhteet. Lopulta laittomasti levitettävää materiaalia oli palvelimilla 23 000 cd-levyn edestä, ja aineiston arvo kaupasta ostettuna olisi ollut noin 6,5 miljoonaa dollaria.

Mukana oli esimerkiksi varhaislevityksestä hankittuja elokuvien arvostelukappaleita. Monet peleistä oli murrettu suojauksien poistamiseksi. FBI:n arvion mukaan useimmat jäsenet toimivatkin pelkästä suojauksien murtamisen jännityksestä, ja käyttivät aineistoa itse ilman sen suurempaa rahallista motiivia. Aineistoa ei ilmeisesti ole myyty eteenpäin, kertoo Reuters.

Ryhmän 19 jäsentä saivat syytteet organisoiduista tekijänoikeusrikkomuksista. Suurin rangaistus kullekin olisi viisi vuotta vankeutta, 250 000 dollaria sakkoa, minkä päälle voitaisiin vielä lisätä vahingonkorvaukset.

Tagit: Piraatti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös