Espanjan poliisin lapsipornosovellus narautti 2 suomalaista

500 iskua 19 eri maassa
Espanjan poliisin lapsipornosovellus narautti 2 suomalaista

Keskusrikospoliisi on vahvistanut, että kansainvälisessä internetin lapsipornoratsiassa on otettu kiinni kaksi suomalaista. Operaation ytimessä oli Espanjan poliisin kehittämä sovellus, joka jäljitti lapsipornoa käyttävien ja levittävien henkilöiden ip-osoitteet, ja onnistui käräyttämään valtavan määrän rikollisia eri puolilla maailmaa.

Tietokone-lehden web-palvelu kertoi tammikuussa Espanjan poliisin suuriskusta, jossa suljettiin 62 kansainvälistä lapsipornosivustoa, muun muassa Microsoftin avustuksella. Operaatiossa poliisi jäljitti 2 870 lapsipornosivustojen käyttäjän ip-osoitteet yli 40 maasta, ja tiedot välitettiin kyseisten maiden viranomaisille, eli myös Suomeen.

Espanjan poliisi tietojen avulla on nyt helmikuussa tehty yli 500 iskua 19 eri maassa. Espanjan sisäministeriön mukaan iskut johtivat 108 ihmisen pidätykseen, kertoo Helsingin Sanomat.

Kahta epäillään vertaisverkkojen lapsipornolevityksestä

Suomen Keskusrikospoliisi vahvistaa Helsingin Sanomille, että Suomessa on otettu kiinni kaksi henkilöä, pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Kiinniotettuja epäillään lapsipornografian hallussapidosta ja levittämisestä vertaisverkossa. Epäiltyjen luona on tehty kotietsinnät, heitä on kuulusteltu ja heidän tietokoneensa on takavarikoitu.

Krp kuitenkin muistuttaa, ettei tietokoneen ja ip-osoitteen haltija ole välttämättä sama henkilö, joka on hankkinut ja levittänyt lapsipornoa, joten kuulustelut eivät kerro vielä syyllisyydestä. Poliisi ei kerro, onko koneilta löytynyt lapsipornoa.

Tagit: Lapsiporno
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös