Espanjassa suurisku lapsipornoa vastaan
Espanjan poliisi on sulkenut 62 kansainvälistä lapsipornopalvelua suuroperaatiossa, jossa jäljitettiin tuhansia lapsipornoa katselevia henkilöitä ympäri maailman. Espanjan sisäministeriö kiittää myös Microsoftia avusta.
Espanjan sisäministeriön mukaan kyseessä on noin vuoden kestänyt hanke, jossa viranomaiset ovat jäljittäneet lapsipornon levittäjiä, kertoo uutistoimisto Reuters. Hyvin pöyristyttävää lapsipornoa, johon on liittynyt pienten lasten ja jopa vauvojen hyväksikäyttöä, on levitetty erilaisilla nettifoorumeilla.
Käyttäjätiedot yli 40 maan viranomaisille
Espanjan poliisi on jäljittänyt 2 870 näiden sivustojen käyttäjää, yli 40 maasta. Tiedot käyttäjistä on välitetty kyseisten maiden viranomaisille. Espanjassa tiedot johtivat kuuden ihmisen pidättämiseen lapsipornon levityksestä, ja rikoksesta voi saada siellä jopa kahdeksan vuoden vankeustuomion.
Operaatiossa etsittiin järjestelmällisesti lapsipornofoorumeita. Aina kun uuteen foorumiin törmättiin, hankittiin oikeudenpäätös sen sulkemiseksi, ja foorumi suljettiin Microsoftin avustuksella. Samanlaista toimintaa aiotaan jatkaa vastaisuudessakin. Espanjan sisäministeriön mukaan lapsipornosivustot suljetaan aina välittömästi, ja kaikkien käyttäjien tiedot välitetään henkilöiden kotimaiden viranomaisille.








