EU:lta ei enää lisäaikaa Microsoftille
Microsoftin viivytystaistelu Euroopan unionin komissiota vastaan epäonnistui, kun oikeusistuin eväsi siltä viimeisen pyynnön hankkia lisäaikaa. Microsoftia uhkaavat takautuvasti laukeavat jättimäiset sakot, ellei yhtiö keksi kuudessa päivässä tapaa tyydyttää komission vaatimuksia.
Microsoftin ja Euroopan unionin kilpailuviranomaisten väliset riidat alkavat olla muuten olla hoidossa, yhtä tärkeää poikkeusta lukuun ottamatta. Microsoft ei ole vieläkään täyttänyt vaatimusta vapauttaa tietoja Windowsin tärkeistä tietoliikennetekniikoista, jotta kilpailijat voisivat valmistaa Windows-verkkoihin paremmin yhteensopivia ohjelmistoja. Microsoft on esittänyt asiasta erilaisia ehdotuksia, jopa Windowsin osien lähdekoodin vapauttamiseen asti. Mutta ehdotuksia ei ole toteutettu.
Viime hetken oikeusvetkuttelua ennen uhkaavia jättisakkoja
Takarajaa on pidennetty jo kaksi kertaa. Tällä hetkellä se on laukeamassa tämän kuun 15. päivänä, eli vain kuuden päivän päästä. Jos Microsoft ei toimi komissiota tyydyttävästi, sitä uhkaavat kahden miljoonan euron päivittäiset sakot. Sakot peritään takautuvasti joulukuun puolesta välistä asti, jolloin uhkavaatimus alun perin annettiin. Heti ensimmäisenä päivänä uhkasakkoa kertyy siis noin 125 miljoonaa euroa.
Microsoft yritti vielä venyttää takarajaa syyttämällä komissiota tietojen salailusta, kertoo uutistoimisto Reuters. Kiista liittyi ulkopuolisiin asiantuntijoihin, jotka ovat tutkineet Microsoftin ehdotuksien ja toimien riittävyyttä tekniseltä näkökannalta. Asiantuntija totesi alun perin Microsoftin silloin antamat tiedot Windows-protokollista täysi riittämättömiksi.
Reutersin mukaan Microsoft olisi halunnut nähdä sen jälkeisen komission ja asiantuntijoiden välisen kirjeenvaihdon, jotta se olisi voinut tarkemmin määritellä toimiaan. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei Microsoftilla ole oikeutta kysyä näitä tietoja, eikä se niitä tarvitse.








