EU säätämään kännyköiden roaming-maksuja
Useiden EU-maiden telealaa valvovat viranomaiset tukevat tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Redingin valmistelemaa direktiiviä, joka asettaisi ylärajat operaattoreiden perimille roaming- eli verkkovierailumaksuille. Komissaarin mukaan kuluttajat maksavat liikaa sekä datapalveluista että puheluista, eivätkä saa riittävästi tietoa matkapuhelimen käytön kustannuksista ulkomailla. Säädös yhtenäistäisi data- ja puheluhinnoittelua EU-maiden välillä.
Direktiivin on määrä säätää EU-alueella laittomiksi ylisuuriksi katsotut verkkovierailumaksut. Komission selvityksen mukaan kännykän käyttämisessä ulkomailla on hyvin vaihtelevat kustannukset 25 EU-maassa. Esimerkiksi neljän minuutin puhelu kännykällä ulkomailla voi maksaa edullisimmallaan 20 senttiä ja kalleimmillaan 13,08 euroa. EU avasi viime syksynä roaming-maksuja koskevan infosivuston kuluttajille.
Sama puheluhinta EU-maiden sisällä ja välillä
Reding on ihmetellyt EU-komissiolle jättämässään selvityksessä sitä, että operaattoreiden toisilleen maksamat tukkumaksut ovat laskeneet, mutta kuluttajahinnat eivät ole juuri laskeneet.
Kännykän käyttö ulkomailla muodostuu kolmesta tekijästä, paikallisesta maksusta, kotiverkon maksusta ja siirtomaksusta. Reding sanoi puheessaan Pariisissa ERG:lle (European Regulators Group), että puheluiden pitäisi maksaa saman verran EU-maiden välillä soittaessa kuin maiden sisällä.
"Eikö pitkän tähtäimen tavoitteena pitäisi saada kansainvälinen roaming poistumaan Euroopan sisältä edistääksemme viestintäpalveluiden käyttöä koko mantereella", Reding muotoili. Hänen mukaansa siis esimerkiksi puhelun Helsingistä Rovaniemelle pitäisi maksaa saman verran kuin Helsingistä Lontooseen. Ehdotuksesta ei vielä selvinnyt, mikä tämä hintataso olisi.
Uudesta direktiivistä on määrä valmistua luonnos huhtikuuksi, jonka jälkeen siitä päättävät Euroopan parlamentti ja neuvosto. Jos ne hyväksyvät direktiiviehdotuksen, se tulisi voimaan vuoden 2007 puolivälissä.








