F-Secure: mobiilihaittaohjelmia yli 300

Yhtiön mukaan Suomessa satoja osumia kuukaudessa
F-Secure: mobiilihaittaohjelmia yli 300

F-Secure on päivittänyt arvionsa viruksista ja muista haittaohjelmista mobiililaitteille, pääasiassa Symbian-pohjaisille älypuhelimille. Kun arvio vielä toukokuussa oli reilut 200, nyt niitä olisi F-Securen mukaan jo yli 300.

F-Securen toimitusjohtaja Risto Siilasmaa arvioi eilen MTV3:n uutisille, että haittaohjelmien määrä saattaa hyvinkin kasvaa 50 - 100 prosenttia vuodessa muutaman vuoden ajan.
F-Secure kertoi tv-kanavalle myös saavansa viikoittain 10 raporttia saastuneista suomalaisten kännyköistä, ja että kaikkiaan haittaohjelmat iskisivät täällä muutamaan sataan laitteeseen kuukaudessa.

CA: F-Secure liioittelee uhkia

Tietoturvayhtiö Computer Associatesin Euroopan yksikön johtaja Simon Perry syytti viime viikolla Zdnet UK:n haastattelussa F-Securen tahallisesti paisuttelevan kännykkävirusten uhkaa saadakseen myytyä kuluttajille ja operaattoreille tietoturvaohjelmiaan.

David Perry sanoi brittiläisen verkkojulkaisun mukaan, että mobiilihaittaohjelmien uhka on lähinnä teoreettinen, eikä todellista tarvetta suojaamiseen siten ole.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen vastasi Perryn syytöksiin yhtiön weblogissa, että operaattoreilla on tarkat tiedot siitä, mitä kännykkäverkoissa tapahtuu. F-Secure on aiemmin kertonut erään operaattorin mms-liikenteestä kolme prosenttia olevan haittaohjelmia.

Hyppönen epäilee kirjoituksissaan, johtuuko CA:n vastahakoisuus siitä, ettei yhtiö ole onnistunut kehittämään kilpailukykyisiä torjuntaohjelmia mobiilialustoille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös