F-Secure: wlan kiinnostaa viruskirjoittajia
Tammikuussa on ensimmäisen pc-viruksen, Brainin, löytymisestä tullut kuluneeksi jo 20 vuotta. F-Securen katsaus virusten kehitykseen kertoo alan perinpohjaisesta muutoksesta, ja seuraavaksi saatetaan nähdä langattomien wlan-verkkojen avulla leviäviä haittaohjelmia.
F-Secure tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo, että ensimmäinen pc-virus oli itsessään varsin harmiton. Brain oli levykkeiden välityksellä tarttuva käynnistyslohkovirus. Vaikka käynnistyslohkovirukset olivat yleisin virustyyppi vuosina 1986-1995, ovat ne nyt jo kadonneet samoin kuin levykkeetkin. Koska tämä virustyyppi tarttui levykkeeltä, saattoi viruksen laajempi leviäminen kestää jopa monia kuukausia tai vuosia.
Makroviruksista sähköpostiin, ja huippunopeisiin verkkomatoihin
Tilanne muuttui vuonna 1995, kun varhaisten Windows-versioiden tietoturva-aukkoja hyödyntäneet makrovirukset yleistyivät. Seuraavan neljän vuoden ajan makrovirukset muodostivat suurimman uhan, ja ne pystyivät kiusaamaan pc-käyttäjiä ympäri maailman jopa kuukauden sisällä viruksen kirjoittamisesta.
Sähköpostin yleistyessä sähköpostivirukset pystyivät leviämään maailmanlaajuisesti yhdessä päivässä, kuten paljon julkisuutta saanut ja huomattavia taloudellisia haittoja aiheuttanut Loveletter-mato osoitti vuonna 1999.
Vuonna 2001 haittaohjelmien maailmanlaajuinen leviämisaika putosi päivistä tunteihin verkkomatojen myötä. Tunnetuimpia verkkomatoja ovat Blaster ja Sasser, jotka pystyivät leviämään mille tahansa verkossa olevalle suojaamattomalle koneelle.
Tärkein muutos löytyy motiiveista, wlan-virukset tulossa?
Edellä mainituista haittaohjelmatyypeistä sähköposti- ja verkkomadot ovat edelleen yleisiä. Maailmalla on tällä hetkellä yli 150 000 virusta, ja luku jatkaa kasvamistaan. Tärkein muutos viimeisen 20 vuoden aikana ei kuitenkaan ole ollut leviämistapa tai haittaohjelmien määrä, vaan virusten kirjoittajien motiivit.
"Olennaisin muutos on ollut viruskirjoittajien kehitys harrastelijoista taloudellista hyötyä tavoitteleviksi ammattirikollisiksi," Hyppönen kertoo.
"On olemassa merkkejä siitä, että haittaohjelmien kirjoittajat olisivat seuraavaksi suunnittelemassa kannettavien tietokoneiden wlan-ominaisuuksien käyttöä haittaohjelmien levittämisessä. Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan, on kiinnostavaa nähdä millaisia virukset ovat 20 vuoden kuluttua, ja mihin kaikkeen ne voivatkaan tarttua."








