F-Securen tietoturvaa jo 125 operaattorille

Uusimpana KPN Hollannissa
F-Securen tietoturvaa jo 125 operaattorille

Tietoturvayhtiö F-Secure on saanut uuden operaattoriasiakkaan Hollannista. KPN suojaa kiinteän verkon asiakkaidensa Windows-koneet hyökkäyksiltä ja viruksilta. F-Securen operaattoribisnes on kasvanut nopeasti, sillä sopimuksen myötä F-Securen tietoturvaa tarjoaa jo 125 operaattoria 33 maassa. Yhtiö laskee markkinaosuudekseen isp-bisneksessä peräti 36 prosenttia.

KPN:n Planet Internet -palvelun asiakkaat voivat tilata käyttöönsä F-Securen palomuuri- ja virustorjuntapalvelun marraskuun alusta lähtien.

Hollanti on yksi Euroopan laajakaistaliittymien kärkimaita, ja F-Secure arvioi myös tietoturvamarkkinoiden olevan Euroopan kuudenneksi suurimmat, isoimpien EU-jäsenmaiden perässä.

Euroopan ja USA:n operaattoreiden tietoturvamarkkinat yhteen laskettuna F-Secure laskee saavuttaneensa noin neljänneksen markkinaosuuden. F-Secure on ilmoittanut keskittyvänsä erityisesti operaattoribisnekseen sen sijaan, että tietoturvapakettia välttämättä myytäisiin jokaiselle asiakkaalle erikseen hyllytuotteena.

F-Securen kotimarkkinoilla Suomessa kaikki isoimmat dsl- ja kaapeliverkon operaattorit tarjoavat F-Securen tietoturvapalvelua kuukausimaksua vastaan, tyypillisesti 6--10 eurolla kuukaudessa.

"On yhä vaikeampaa pysyä kehitysvauhdissa mukana, kun tietokone halutaan pitää turvallisena. Internetin turvallisuus on tärkeää asiakkaillemme ja myös sen vuoksi meille KPN:ssä. F-Secure on kehittänyt erinomaisen tuotteen, jonka vasteajat ovat nopeat. Tämä takaa Internetin turvallisuuden asiakkaillemme", KPN Internetin johtaja Robin Clements perustelee yhteistyötä tietoturvayhtiön kanssa.

KPN:llä oli kesäkuun lopussa oman ilmoituksensa mukaan 6,4 miljoonaa kiinteän linjan tilaajaa ja
2,3 miljoonaa internet-asiakasta Hollannissa.

F-Securen tietoturvaa jo 125 operaattorille
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös