Fi-verkkotunnuksien hakemuksissa yritetään hyödyntää julkkiksia
Fi-verkkotunnuksien haku näyttää tuottavan suomalaisille päävaivaa. Viestintäviraston mukaan useita hakemuksia joudutaan torjumaan, koska niitä on haettu verkkotunnuslain vastaisella nimiyhdistelmällä, kuten esimerkiksi etunimestä muodostetulla lempinimellä. Myös julkisuuden henkilöiden, kuten Matti Vanhasen ja Kata Kärkkäisen nimellä, ja oman puolison nimillä haetaan tunnuksia.
Yksityishenkilö voi hakea etunimen ja sukunimen yhdistelmää verkkotunnukseksi vain, jos se on oma virallinen nimi.
Viestintävirasto on ottanut jo useita kymmeniä fi-verkkotunnuksen hakuja peruutuskäsittelyyn, niiden joukossa myös muun muassa niitä, joissa on haettu tunnusta joidenkin julkisuuden henkilöiden nimillä. "Käsittelyn alla olevat peruutusasiat eivät valitettavasti ole julkisia ennen päätöksen antamista. Ennen 1.3. antamistamme päätöksistä tai muuten rauenneista löytyvät muun muassa tunnukset esasaarinen.fi, jossa hakemus rauennut ja mattivanhanen.fi, kalleahola.fi ja katakärkkäinen.fi, joissa hakemukset on peruutettu", kertoo verkkotunnusyksikön päällikkö Juhani Juselius Viestintävierastosta Tietokone-lehdelle.
Yleisin virhe hakemuksissa on kuitenkin tunnuksen hakeminen toisen perheenjäsenen, kuten esimerkiksi puolison tai lapsen nimellä. "Henkilönimeen perustuvia peruutuspäätöksiä emme ole yksityishenkilöille vielä antaneet, vaan tapausten käsittely on vireillä.1.3. jälkeen vireille on tullut yhteensä 73 henkilönimeen perustuvaa peruutusasiaa. Näistä 16 rauennut, kun tunnus on siirretty henkilölle tai yritykselle, jolla on siihen oikeus. Tällä hetkellä vireillä olevista henkilönimiasioista 41 koskee yksityishenkilöitä ja 16 yrityksiä", Juselius sanoo.
"Fi-verkkotunnuksia on myönnetty kaikkiaan 128 641 kappaletta ja yksityishenkilöille nyt 4022 kappaletta", kertoo Juselius.








