Finreactor-käyttäjä vapautettiin syytteistä
Finreactor-vertaisverkon juttusarjan käräjillä on käyttäjä ensimmäistä kertaa vapautettu kokonaan syytteistä. Syyte tiedostojen jaosta kaatui Tuusulan käräjäoikeudessa näytön puutteeseen, eli oikeus ei vakuuttunut syyttäjän esittämästä näytöstä.
Aiemmissa käsittelyissä Lahden ja Vantaan käräjäoikeudet ovat tuominneet syytettyjen maksettavaksi tuhansien eurojen suuruiset vahingonkorvaukset mediayhtiöille. Nuoret syytetyt eivät ole kuitenkaan saaneet rikosoikeudellisia tuomioita nuoren ikänsä vuoksi.
Turun kihlakunnan erikoissyyttäjä Antti Pihlajamäki on vaatinut tuomiota tekijänoikeusrikoksista, mutta käräjäoikeudet päätyivät lievempiin tekijänoikeusrikkomuksiin vanhan tekijänoikeuslain mukaan, koska tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2004.. Käräjäoikeudet myös laskivat vahingonkorvauksia noin kymmenesosaan oikeuksien haltijoiden vaatimuksista.
"Levy- ja elokuvayhtiöt ovat luoneet julkisuudessa kuvan, jonka mukaan tuomiot vertaisverkkojutuissa olisivat automaattisia. Tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Pelkillä tyhjillä pelottelupuheilla ja väitteillä siitä, että vertaisverkot vähentävät levymyyntiä, ei ihmisiä vielä tuomita korvauksiin", syytettyä puolustanut oikeustieteen kandidaatti Ville Oksanen Turre Legal Oy:stä sanoo puolustuksen tiedotteessa.
Finreactor-ylläpitäjät oikeudessa ensi viikolla
Puolustuksen mukaan Tuusulan käräjäoikeuden päätöksestä tekee merkittävän se, että sama käräjäoikeus tuomitsi aiemmin tänä vuonna toisen vertaisverkon käyttäjiä maksamaan tekijänoikeusrikoksista huomattavat korvaukset oikeuksien haltijoille.
Finreactor-tapauksen niin sanottu pääkäsittely on ensi viikolla Turun käräjäoikeudessa. Siellä syytettynä ovat Finreactor-verkon ylläpitäjät, joilta oikeuksien haltijat vaativat kaikkiaan yhtensä miljoonien eurojen korvauksia tekijänoikeusrikoksista.
Myös kansalaisjärjestö Effin aktiiveina tunnetut Herkko Hietanen ja Ville Oksanen puolustavat syytettyjä myös pääkäsittelyssä Turre Legal Oy:n asianajajina.








