Firefox 2 syyskuun lopussa
Suosittu Firefox-selain etenee kiivasta vauhtia kohti versiota 2.0, jonka on määrä ilmestyä 26. syyskuuta. Toistaiseksi beeta-vaiheessa on kuitenkin tullut mutkia matkaan. Beeta 2 -version piti tulla jakeluun tällä viikolla, mutta sitkeiden bugien vuoksi julkaisupäiväksi kerrotaan nyt 23. elokuuta.
Heinäkuussa valmistunut Beeta 1 -versio on jo imuroitavissa. Myös Firefox 3 on piirustuslaudalla, ja tulossa mahdollisesti alkuvuonna 2007.
Tärkein uudistus liittyy nettihuijausten torjuntaan, joissa Firefox on jäänyt pahasti jälkijunaan muihin selaimiin verrattuna. Huijaussivustoista on nopeasti tullut yksi vakavimmista yksittäisistä tietoturvariskeistä. Firefoxin kilpailijat Internet Explorer 7, Opera 9.0 ja Netscape 8.0 sisältävät jo ohjelmien ydinosiin rakennetun anti-phishing-suojauksen.
Uuteen Firefox 2 -selaimeen tulee joukko muitakin uusia ominaisuuksia ja parannuksia. Parannuksia tulee esimerkiksi hakutoimintoihin, blogi- ja rss-tukeen sekä vektorigrafiikan skaalaukseen. Uutuuksia ovat välilehtien erilliset sulkupainikkeet, oikeinkirjoitus, istuntojen tallennus ja javascript 1.7-tuki. Monet parannukset ovat tosin jo saatavissa laajennuksina selaimen 1.5.0.6-versioon.
Käyttäjien tarpeiden sijasta uudistusten lista on huomattavasti pidempi web-sivustojen rakentajien ja ylläpitäjien sekä sovelluskehittäjien tarpeiden kannalta.








