Firefox vallannut jo 16% selaimista

Microsoftin vastaus tulossa
Firefox vallannut jo 16% selaimista

Avoimen lähdekoodin Mozilla Firefox -nettiselain on tuoreiden lukujen mukaan valloittanut jo lähes 16 prosenttia Yhdysvaltojen internet-selainten markkinoista. Microsoft ottaa tilanteen siinä määrin vakavasti, että Windowsin Internet Explorer -selaimen seuraava versio, IE 7, työnnetään käyttäjille puoliväkisin Windowsin automaattisten päivitysten mukana.

Yhdysvalloissa Firefoxin markkinaosuus oli heinäkuussa 15,8 prosenttia, kun se oli vuoden vaihteessa 14,1 prosenttia, kertovat web-tutkija Onestatin luvut. Firefoxin tasaisen varma kasvu siis näyttää jatkuvan.

Koko maailmassa Firefoxin luvut pienempiä

Koko maailman mittakaavassa Firefox ei ole aivan yhtä suosittu, mutta markkinaosuus on Yhdysvaltojen tapaan hyvässä kasvusuunnassa. Koko maailmassa Firefoxin osuus heinäkuussa oli 11,3 prosenttia, kun vuoden alussa luku oli vielä 9,5 prosenttia.

Samaan aikaan Microsoftin Internet Explorerin osuus on laskenut ennätysalhaiseen lukemaan, 85,3 prosenttiin. Tammikuussa Explorerilla oli vielä 83,6 prosentin osuus.

Mozilla säätiön mukaan Firefoxin latausmäärä on ylittänyt jo 200 miljoonan kappaleen rajan. On tosin muistettava, ettei tämä ole sama asia kuin selaimen aktiiviset käyttäjät, joita on vähemmän.

Microsoft on ilmoittanut, että sen tänä vuonna julkaistava uusi selainversio, Internet Explorer 7, tuodaan Windows-käyttäjille automaattisten päivitysten kautta. Selain ladataan siis käyttäjille automaattisesti, mutta käyttäjä voi ennen asennusta valita, haluaako hän uuden version vai ei.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös