Forrester: kuluttajat eivät ryntää Vistaan
Tutkimusyhtiö Forresterin tuoreessa raportissa arvioidaan, etteivät Microsoftin arviot Windows Vistan nopeasta käyttöönotosta toteudu, vaan uuteen Windowsiin siirtyminen olisi hidasta. Forrester perustaa arvionsa lähihistorian opetuksiin ja kuluttajien tämän hetken suurimpiin huolenaiheisiin.
Kukaan ei odota, että yritykset siirtyisivät kovin nopeasti uuteen Windowsiin. Microsoft uskoo, että kotikäyttäjät siirtyisivät Vistaan hyvin nopeaa tahtia, kaksi kertaa nopeammin kuin Windows XP:hen.
Ihmiset ostavat uusia koneita vanhoista syistä
Forresterin mielestä tämä on ylioptimistista. "Voitte kutsua meitä varovaisiksi, mutta uskomme, että kuluttajat kulkevat samaa polkua, jota he ovat kulkeneet vuosikausia. He ostavat tietokoneita, kun vanhat hajoavat, kun hinnat tulevat riittävän alas tai kun elämäntyyliin liittyvä tapahtuma laukaisee hankinnan", Forresterin analyytikko Ted Schadler kirjoittaa.
"Tämä tarkoittaa sitä, että paras ennuste Windows Vistan leviämiselle on Windows XP", hän sanoo. Windows XP:llä kesti neljä vuotta, ennen kuin yli puolet käyttäjistä oli siirtynyt siihen. Yhdysvalloissakin Windows XP on valloittanut vasta 76 prosenttia käyttöjärjestelmämarkkinoista, eli reilu siivu koneista on vielä aikaisemmissakin Windows-versioissa.
Miksi käyttäjien pitäisi maksaa myöhästymisestä?
Forresterin mukaan Microsoft ja laitevalmistajat voivat vaikuttaa asiaan varmistamalla, että uudet koneet ovat valmiita Vistalle, ja varsinkin sillä, että nyt ostetut koneet voi vaihtaa Vistaan ilmaiseksi. Monet päivitystarjoukset vaativat jonkinlaisen välirahan maksamista Vistaan siirryttäessä. Forrester ei ymmärrä, miksi asiakkaita pitäisi rankaista siitä, että it-ala myöhästyi käyttöjärjestelmän toimituksessa.
Microsoft arvioi, että kuluttajat siirtyisivät Windows Vistaan aikaisempia versioita nopeammin, koska uutta käyttöjärjestelmää on odotettu tavallista kauemmin. Asiaan vaikuttaisivat myös tavallista suuremmat uudistukset, esimerkiksi uusi grafiikkamoottori ja varsinkin selvästi tiukempi tietoturva. Esimerkiksi Windows XP:n muutokset Windows 2000:n verrattuna olivat melko pieniä.








