Gartner: kovaa turbulenssia elektroniikka-alalle
Arvostettu tutkimusyhtiö Gartner ennustaa, että puolijohde- ja elektroniikka-ala ei suinkaan ole vakiintumassa. Edessä on epävakaita aikoja, jotka johtavat merkittäviin rakenteellisiin muutoksiin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Gartnerin mukaan epävakauden takaa löytyy viisi "megatrendiä", jotka muokkaavat kovalla kädellä koko alaa.
Ensimmäisen takana on Mooren laista suoraa seurausta oleva integraatio, jota esimerkiksi Nokia kutsuu konvergenssiksi. Ongelma on se, että puolijohdemarkkinoiden kasvutahti hidastuu, mutta samalla yhä tehokkaampien piirien ja monimutkaisempien laitteiden kehitys vaatii yhä enemmän suunnittelua ja tuotekehitystä. Kulut nousevat, mutta tulot välttämättä eivät.
Toinen megatrendi pahentaa samaa perusongelmaa. Nimittäin tuotantolaitosten koko ja monimutkaisuus koko ajan kasvavat, mikä tekee niistä äärimmäisen kalliita. Tuotekehityksen ja tuotannon kulujen nouseminen ajaa koko alaa valmiiden tekniikka-alustojen käyttöön omien tekniikoiden kehittämisen sijasta. Tällaisia valmiita alustoja ovat esimerkiksi Texas Instrumentsin OMAP tai Philipsin Nexperia. Ja konvergenssin myötä kokonaisia siruryhmiä katoaa kokonaan, kun niitä yhdistellään kehittyneempiin piireihin ja alustoihin.
Nämä trendit aiheuttavat Gartnerin ennustuksen mukaan sen, että kymmenen vuoden päästä yli 350 nykyisistä piirivalmistajista on hävinnyt markkinoilta. Tehtaita rakentavien yritysten määrä tippuisi puoleen.
Kolmas trendi on se, että esimerkiksi sotilassovellusten sijasta alaa vetää kuluttajamarkkina. Tämä taas näkyy trendien ja tuotteiden vaihtumisen nopeutumisena. Alan yritysten pitää olla vikkelämpiä.
Neljäs trendi liittyy palvelutoimittajien vallan kasvuun, eli komponenttitoimittajien valta vähenee. Viidenneksi Gartnerin mukaan tiedossa on yhä uusia alaa järkyttäviä innovaatioita, jotka vaativat nopeita toimia, ja ennen kaikkea halua suurinkiin muutoksiin. Muutoshaluttomat tulevat helposti tippumaan markkinoilta. (Prosessori)








