Gates: Aasian piratismin kitkeminen vie 10 vuotta
Kiinan ja Intian piratismin kitkeminen Euroopan ja Yhdysvaltojen tasolle vie kymmenen vuotta, sanoi Bill Gates tänään World Economic Forumissa Davosissa.
Gatesin mukaan Microsoftin myynti kasvaa vuosi vuodelta niin Kiinassa kuin Intiassakin, ja hän on erittäin optimistinen sen suhteen, että maat hankkisivat aitoja ohjelmalisenssejä käyttöönsä, kuten Taiwan ja Etelä-Korea ovat tehneet.
Piratismi olikin lähes standardin asemassa Taiwanissa ja Etelä-Koreassa ennen, mutta molemmat maat ovat vaurastumisensa yhteydessä onnistuneet vähentämään suuresti sen määrää, kirjoittaa Reuters.
Laillinen ohjelmistomyynti kasvaa
Kiina on pitkään nähty piratismin kukoistuspaikkana, mutta Microsoft on kertomansa mukaan onnistunut kasvattamaan myyntiään siellä viime vuosina yli 30 prosenttia.
Gates uskoo, että pitkällä tähtäimellä sekä Kiina että Intia alkavat arvostamaan korkean teknologian omaisuutta samalla, kun molemmat kehittyvät halpatavaran valmistuksesta omien teknologisesti edistyneiden tuotteiden tuottamiseen.








