Google avaa videokaupan ja -vuokraamon

Yhdistetään videoiden hakuun
Google avaa videokaupan ja -vuokraamon

Google on jatkanut uusia julkistuksia CES-messuilla Las Vegasissa. Myöhemmin avautuva Google Video Store myy ja vuokraa verkossa amerikkalaiselta tv-yhtiöltä, NBA-koripalloliigalta, kaapeliyhtiöiltä ja itsenäisiltä videoiden tekijöiltä ja tuottajilta. Videokaupallaan Google haastaa erityisesti Applen Itunesin tuoreen palvelun.

Kaupassa on tarjolla muun muassa CBS:n klassikkoja sekä nykyisiä tv-ohjelmia, NBA-koripallo-otteluita ja Sony BMG:n musiikkivideoita. Google lupaa, että uutta sisältöä päivitetään Video Storeen päivittäin, ja saataville pitäisi tulla sekä vanhoja klassikkoja että aivan tuoretta ohjelmistoa. CBS:n nykyistä ohjelmistoa ovat esimerkiksi CSI-sarja ja Survivors (Selviytyjät).

Google Video Storessa on ensimmäistä kertaa paljon hyvälaatuisia videoita webistä katsottavana. Videoita on nopea etsiä ja selata sisältöä. Kuka tahansa, jolla on videokamera, voi helposti julkaista videonsa laajalle yleisölle, Googlen toinen perustaja ja johtaja Larry Page hehkutti CES-messuilla.

Videokauppaan pääsee Googlen mukaan lähiaikoina osoitteen video.google.com kautta, jossa voi myös hakea ja selata videovalikoimaa.

Kauppapaikka itsenäisille tuottajille

Isojen yhtiöiden videotarjonnan lisäksi Google avaa palveluun kauppapaikan itsenäisille elokuvien tekijöille ja tuottajille, jotka voivat laittaa luomuksensa kaupan verkkoon. Kauppiaat saavat Googlen mukaan päättää hinnan, eikä vähimmäis- tai enimmäishintoja pitäisi olla.

Tuottajat voivat valintansa mukaan tarjota videot kopiosuojattuna tai täysin ilman kopiosuojausta. Google aikoo tukea muun muassa Apple Ipodin ja Sony PSP:n ymmärtämiä kopiosuojauksia.

Google Video Store avautuu maailmanlaajuisesti, mutta osa arvokkaimmasta sisällöstä tarjotaan vain yhdysvaltalaisille.

Google avaa videokaupan ja -vuokraamon
Tagit: Google, Video
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös