Google kehittää Wordille kilpailijaa
Google on lähtemässä haastamaan Microsoftin ylivaltaa pc-koneiden ohjelmistoissa, ei välttämättä asennettavilla ohjelmistoilla vaan kehittyneillä web-sovelluksilla. Googlen viimeisin ostos on Microsoftin Wordin tapaista netissä toimivaa tekstinkäsittelyohjelmaa kehittävä yritys, ja kehuttu sovellus integroidaan heti Googlen valikoimaan.
Googlen uusin hankinta on Writely, jonka netissä toimivaa tekstinkäsittelyohjelmaa on kiitelty laajasti. Jo ennen Googlen hankintaa sitä on kehuttu Wordin kovaksi kilpailijaksi, johtuen hyvästä käyttöliittymästä ja melko laajasta toiminnallisuudesta.
Innovatiivista web-tekniikkaa
Writelyn käyttäjät voivat luoda ja tallentaa tekstitiedostoja palveluun, ja käsitellä niitä samaan tapaan kuin Wordillä. Mukana on myös ryhmätyön toimintoja, joilla eri käyttäjät voivat käsitellä samoja tiedostoja yhtä aikaa.
Heti Googlen ostettua yrityksen, Writely suljettiin uusilta käyttäjiltä. Vanhat käyttäjät voivat jatkaa normaalisti, mutta Google haluaa integroida sovelluksen omaan tarjontaansa ennen kuin sisään otetaan lisää uusia käyttäjiä.
Google on viime aikoina hankkinut lukuisia pieniä yrityksiä, jotka ovat kehittäneet innovatiivista tekniikkaa ja varsinkin uudenlaisia sovelluksia webiin. Myös Microsoft on ymmärtänyt Googlen sekä web-sovellusten uhkan, ja panostaa nyt voimakkaasti esimerkiksi Windows - ja Office Live -palveluihin.








