Google-oikeuspäätös mullistamassa web-lainausten käyttöä

Ennakkotapaus syntymässä?
Google-oikeuspäätös mullistamassa web-lainausten käyttöä

Belgialainen oikeusistuin on määrännyt Googlen lopettamaan muiden tuottamien uutiskuvien ja artikkelien alkujen näyttämisen uutispalvelussaan. Jos päätös jää voimaan, siitä tulee merkittävä käänne webin toimintatapoihin yleisestikin vaikuttavassa kiistassa lainausten käytön ehdoista. Myös Suomessa on hiljattain kiistelty asiasta.

Googlen News -palvelun laillisuudesta on kiistelty jo vuosikausia. Google Newsin, ja monen muun vastaavan palvelun, toimintaidea on se, että uutisaiheita kerätään yhteen paikkaan lukemattomista eri uutispalveluista. Uutisista näytetään pari ensimmäistä lausetta ja kenties uutiskuva pienennettynä. Kiistan aihe on se, onko tämä tekijänoikeuksien rikkomista vai saako pienen katkelman esittää nettilinkin tapaan vapaasti.

Asiasta saattaa syntyä ennakkotapaus

Belgialainen tuomioistuin päätti, ettei Google saa hakea maan ranskankielisiltä sanomalehdiltä kuvia eikä uutistekstiä omille sivuilleen luvatta. Lehdet olivat haastaneet Googlen oikeuteen juuri tämä tavoite mielessään. Googlelle määrättiin asiassa miljoonan euron uhkasakko, kertoo uutistoimisto Reuters.

Google kertoi heti noudattavansa määräystä, mutta yhtiö aikoo myös valittaa asiasta korkeampiin oikeusasteisiin. Näin asiasta saattaa syntyä merkittävä ennakkopäätös.

Lehtien mukaan Google vie heiltä mainosrahaa, koska lukijoiden ei välttämättä tarvitse tulla heidän palveluihinsa saadakseen yleiskuvan uutisista. Googlen mielestä palvelu päinvastoin tuo lehdille uusia lukijoita, kun se ohjaa käyttäjiä sivuille.

Suomessa vastaava riita pulpahti pintaan jälleen Kookas.fi-palvelun kohdalla. Palvelussa haluttiin julkaista uutisista pieni katkelma tekstiä, mutta mediatalojen painostuksesta siirryttiin vain uutisotsikoiden lainaamiseen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös