Google tuo kirjaklassikot ladattaviksi ilmaiseksi
Google on lisännyt Google Book Search -hakukoneeseensa uuden ominaisuuden, jolla jotkin maailman kirjallisuuden kaikkien aikojen klassikot voi imuroida pdf-tiedostona omalle tietokoneelleen. Esimerkiksi Danten Infernom Shakespearen Hamlet tai Sir Isaac Newtonin Principia ovat tästä lähtien ilmaisessa jaossa internetissä. Googlen yhteistyökumppaneiden tuottama valikoima kasvaa koko ajan.
Ilmaisten latausten taloudellinen mahdollisuus perustuu siihen, että kirjojen tekijänoikeudet ovat vanhentuneet jo aikaa sitten. Näin latauksista ei tarvitse maksaa korvauksia kirjoittajille tai julkaisuyhtiöille. Kirjat ovat aiemminkin olleet luettavissa Google Book Search -hakukoneen kautta, mutta nyt niihin on liitetty pdf-latausmahdollisuus.
Googlen ilmoituksessa ei kerrota, kuinka paljon kirjoja on lisätty ladattaviksi. Siinä annetaan kuitenkin joitakin esimerkkejä.
Uudemmat kirjat herättävät riitoja
Google tuottaa kirjoja nettiin hankkeen kumppaneidensa avulla. Klassikkokirjojen takaa löytyvät esimerkiksi Harvardin ja Kalifornian yliopistot sekä New Yorkin julkinen kirjasto.
Googlen kirjahaku on herättänyt myös katkeria kiistoja. Palvelussa voi hakea aineistoa monista uudemmista kirjoista, tosin vain hyvin rajoitetusti. Googlen mielestä näin on asiallista toimia lain suomien "reilun käytön" oikeuksien turvin. Joidenkin tekijänoikeuksien haltijoiden mukaan Google ei kuitenkaan saisi tallettaa tekijänoikeuksien alaista materiaalia valtaviin tietokantoihinsa, ja jakaa siitä katkelmia muiden luettaviksi. Asiasta on paraikaa käynnissä oikeusriitoja.








