Googlelta "byrokratian hakukone"

Kohdennetut hakukoneet yleistyvät
Googlelta "byrokratian hakukone"

Googlen innovaatiotulitus jatkaa vauhdikkaana, kun yhtiö julkistaa hakukoneen, joka kaivautumaan valtion byrokratian esteiden ohi. Google on tuonut nettiin hakukoneen, joka etsii esimerkiksi uutisia ja virallisia tietoja yhdysvaltojen hallintokoneiston aineistosta, ja auttaa näin hakemaan nopeasti tarvittavan virallisen tiedon.

Hakukoneen nimi on Google U.S. Government Search, ja se on nyt avautunut julkiseen käyttöön. Hakukoneella voi hakea sekä Yhdysvaltojen liittovaltion, osavaltiohallinnon ja jopa paikallishallinnon tietoja.

Hallinnon tietoja nopeasti

Uuden hakukoneen ideana on sallia tavallisen Googlen tapaiset vapaat hakusanat, mutta tulokset liittyvät vain hallinnonalojen asioihin. Esimerkiksi hakusana Finland eli Suomi tuottaa ensin CIA World Fact Booking -tiedot Suomesta, sitten liittovaltion tutkimuksen Suomesta ja sen jälkeen Suomen suurlähetystön tietoja. Sana Irak johtaa kongressin tutkimukseen aiheesta, ja niin edelleen.

Googlen mukaan uudenlainen hakukone voi olla erityisen hyödyllinen viranomaisille itselleen, kun he etsivät tietoa eri hallinnonalojen päätöksistä ja toimista. Myös hallinnon alihankkijat ja erilaisten palvelujen toimittajat hyötyvät kohdennetusta hakukoneesta.

Google on laajentamassa toimintaansa erilaisiin kohdennettuihin hakukoneisiin. Yhtiö esimerkiksi julkaisi keskiviikkona Shakespearen tuotantoon liittyvän hakukoneen.

Tagit: Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös