Googlen Linux-ohjelmiston huhumylly pyörii

Mihin Ubuntu-Linuxia käytetään?
Googlen Linux-ohjelmiston huhumylly pyörii

Google on viime päivinä joutunut huhumyllyn pyöritettäväksi. Internetissä pohditaan kuumeisesti aikooko Google kehittää oman version Ubuntu-Linux-jakelusta, ja haastaa samalla Microsoftin käyttöjärjestelmäkisaan.

Googlen edustaja on joutunut myöntämään virallisesti, että yhtiö kehittää omaa Linux-versiotaan Ubuntu-Linuxin pohjalta. Googlen mukaan kysymys on kuitenkin vain yhtiön sisäisestä hankkeesta siirtyä Windowsista yhä enemmän Linux-käyttöjärjestelmään.

Pohjustusta omalle sovelluskehitykselle?

Hanke on kuitenkin herättänyt lennokkaita ennustuksia Googlen tulosta mukaan käyttöjärjestelmäkauppaan. Google julkaisi viime kuun CES-messuilla Google Pack -ohjelmiston, johon kuuluu apuohjelmia ja muun muassa avoimen lähdekoodin Firefox-selain. Google on muutenkin tukenut anteliaasti avoimen lähdekoodin hankkeita. Jos yhtiö harkitsisi oman Linux-jakelun luomista, olisi tietysti ensimmäinen askel kehittää se sisäisesti, testausta ja sovelluskehitystä varten.

Ubuntu-Linux on Etelä-Afrikkalaisen it-alan yrittäjän Mark Shuttleworthin hanke, joka on saanut paljon kiitosta ja suosiota viime vuoden aikana. Googlella olisi luonnollisesti mahdollisuus tehdä yhteistyötä Shuttleworthin kanssa tai ostaa Ubuntu itselleen.

Googlen Linux-aikeet ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi täyttä spekulaatiota. Monet toivoisivat Microsoftille ja Windowsille voimakkaampaa haastajaa kuin mitä nykyiset Linux-yhtiöt ovat. Google sopisi tähän tehtävään hyvin, mutta yhtiö itse sanoo ettei se ole toistaiseksi kiinnostunut.

Tagit: Google, Linux
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös