Hakukoneoptimointi yleistyy Suomessa

Ylioptimoinnilla voidaan joutua sulkulistalle
Hakukoneoptimointi yleistyy Suomessa

Yritysten ja yhteisöjen internet-sivujen löydettävyyden parantamisesta on kehittymässä nopeasti kasvavaa bisnestä Suomessa. Alalla on muutamia pieniä toimijoita, joiden liikevaihto on muutamissa miljoonissa euroissa yhteensä. USA:ssa hakukoneoptimointia on ollut jo pitkään, ja asiantuntijan mukaan harvat sivut löytyvät huippusijoilta enää sattumalta.

Hakukoneoptimointia tehdään monella tasolla ja tavalla. Osa yrittäjistä yrittää kokeilla portti- ja valesivuja tai harhaanjohtavia hakusanoja, kun taas toiset sanoutuvat kokonaan irti hakukoneiden ja vieraiden huijausyrityksistä. Yksi varovaisiin konsteihin uskova yritys on Helsingissä vuoden toiminut Get it Right. Yhtiön konsultti Markus Varsikko sanoo, ettei harhaan johtamalla paranneta sivujen löydettävyyttä kuin hetkeksi. "Portti- ja valesivuilla ei enää huijata esimerkiksi Googlea, eikä liioin MSN:ää tai Yahoota", Varsikko sanoo esimerkiksi webfinder.fi:n käyttämästä menetelmästä.

Markus Varsikko käyttää hakukoneiden huijausyrityksistä nimitystä ylioptimointi. Se tarkoittaa sitä, että luodaan hakusanalistoja, erillisiä houkutinsivuja tai käytetään mainoksissa hakusanoja, jotka eivät vastaa sivujen todellista sisältöä. Varsikon mukaan hakukoneilla on tyypillisesti yli 100 kriteeriä, joilla sivut luokitellaan.

Epärehelliset konstit voivat kostautua pitkäksi aikaa

"Epärehellisen yrittäjän tunnistaa siitä, että tämä lupaa yrityksen pääsevän ensimmäiselle 10 sijalle tuloksissa tai tuloksia jopa viikossa", Varsikko varoittaa ja kehottaa malttiin: "Kukaan ei voi luvata nopeita tuloksia tai hyvää sijoitusta. Hyvä tarkasteluväli on kolmesta kuukaudesta eteenpäin".

Varsikon mukaan tiedossa on tapauksia, joissa hakukoneet eivät ole poistaneet tuloksistaan vain optimointia tarjoavaa verkkopalvelua, vaan myös näiden asiakkaiden sivut.

Sivujen toteutus vaikuttaa löydettävyyteen

Varsikon mukaan tärkeintä optimointia on panostaa sivujen löydettävyyteen esimerkiksi siten, etteivät javascript- ja Flash-sivut estä hakukoneita analysoimasta varsinaista tekstisisältöä. Toinen tärkeä asia on, ettei yrityksellä ole useita domaineja ja osoitteita, joissa sama sisältö menee päällekkäin. "Domain-konfliktitilanteessa useat sivut voidaan tulkita spämmiksi", Varsikko kuvaa. Hakukoneoptimointi ei ole helppoa, ja siksi yritykset ostavat sitä palveluna. Varsikon mukaan Get it Rightilla on yli 100 asiakasta, joissa on yrityksiä yhden miehen verkkokaupasta kansainvälisiin pörssiyhtiöihin.

"Maailmalla hakukoneoptimointi on arkipäivää, USA:ssa tätä on tehty kuusi vuotta ja Ruotsissakin jo vuoden. Suomessa toimiala on vielä aivan alkutekijöissään. On virhe kuvitella, että pääsisi vahingossa korkeille sijoille tuloksissa. Se vaatii sivujen toteutuksen ja hakusanamainonnan kehittämistä löydettävyyden kannalta", Varsikko kuvaa. Työ voi maksaa noin 1500 eurosta eteenpäin lähes ilman kattoa, jos edetään isojen kansainvälisten sivustojen optimointiin.

Varsikko sanoo, että panostus on suhteellisen pieni, jos sitä vertaa sivujen kehityskuluihin ja siitä, että monen suomalaisen kansainvälisen vientiyrityksen sivut eivät löydy tällä hetkellä helpolla netistä. "Myös Flash-sivut voitaisiin toteuttaa oikein, mutta löydettävyys ei ole noussut niin tärkeäksi asiaksi, että sitä otettaisiin huomioon jo suunnitteluvaiheessa", Varsikko arvioi.

Varsikon mukaan paras tulos saadaan, jos löydettävyyttä kehitetään ja tutkitaan heti sivujen suunnittelu- tai uudistusprojektin alussa. "Yritys voi katsoa hakukoneella löytyvätkö omat sivut esimerkiksi ennen kilpailijaa, ja jos eivät löydy, voisiko tähän vaikuttaa toteuttamalla web-sivut paremmin", Varsikko neuvoo.

Alalla on kehitteillä eettiset ohjeet

Internet-mainonnan alaa edustavan IAB Finlandin toiminnanjohtaja ja Sulakkeen johtajiin kuuluva Annette Saarinen arvioi, että hakukoneoptimointi houkuttelee monenlaisia yrittäjiä, koska ala kasvaa tällä hetkellä nopeammin kuin internet-mainota, joka sekin kasvaa yli 40 prosentin vuosivauhtia. Hän suosittelee yrityksille harkintaa, onko osaamista omasta takaa.

"Myös hakukoneoptimoinnin ostaminen on vaikeaa, jos ei ole tietotaitoa", Saarinen sanoo. Tietokone-lehti kertoi viime viikolla webfinder.fi-tapauksesta. Yrtys on listannut asiakkaikseen muun muassa yhden pörssiyhtiön, korkeakoulun, useita kansainvälisiä yrityksiä, yksityisen tutkimusyhtiön ja jopa valtionyhtiön. Nämä eivät todennäköisesti ole yrittäneet huijata hakukoneita ja vieraitaan, vaan eivät vain ole tienneet millaista palvelua ovat ostamassa.

Annette Saarinen kertoo, että esimerkiksi hakusanamainonnalle ollaan kehittämässä eettistä ohjeistusta helmikuussa 2006 perustetussa työryhmässä. "Työryhmä yrittää laatia ohjeet myös siihen, miten ylioptimoinnin voisi välttää", Saarinen kertoo. Lisäksi Saarinen korostaa, että hakukoneiden periaatteet ja säännöt ovat pääasiassa samanlaiset, joten niihin kannattaa tutustua.

Hakukoneoptimointi yleistyy Suomessa Markus Varsikko
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös