Hallitus jyrää opetusministeriön tekijänoikeuskiistassa
(Päivitetty 14.6.2006 klo 12:06. Valtioneuvosto ei säädä laista, vaan on hyväksymässä esityksen, josta eduskunta äänestää.)
Kännykkätelevision tekijänoikeusmaksut eivät jää opetusministeriön toiveiden mukaisesti alan toimijoiden väliseksi sopimusasiaksi, vaan Suomen hallitus aikoo puuttua asiaan. Hallitus aikoo torjua uudet maksut tv-kanaville säädöksellä, jonka mukaan tv-ohjelmia saa lähettää matkapuhelimeen ilman eri korvausta.
Asiasta kertoo keskiviikon Helsingin Sanomat, jonka tietojen mukaan valtioneuvosto aikoo hyväksyä huomenna esityksen asiasta. Eduskunnan on määrä äänestää siitä syksyllä.
HS:n mukaan päätös koskee sellaisiakin tilanteita, joissa ohjelmia sovitetaan kännykän ruudulle pienillä muutoksilla, kuten kuvan rajausta muuttamalla. Säädöksen mukaan tällöin ei syntyisi kokonaan uusi televisio-ohjelma.
Liikenne- ja viestintäministeriön kanta voitti
Helsingin Sanomien tietojen mukaan opetusministeriötä johtava Tuula Haatainen (sd) on ollut asiassa tekijänoikeusjärjestöjen kannalta, kun taas liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd) on tukenut operaattoreiden ja tv-kanavien kantaa.
Vähän aikaa sitten opetusministeriö taipui kiistassa sen verran, ettei kokonaan samoista lähetyksistä täytyisi maksaa uusia maksuja, mutta ministeriö vaati, ettei asiasta saa sopia lailla, vaan se pitää jättää alan toimijoiden sovittavaksi.
Tv-kanavista erityisesti Yleisradio on arvostellut tekijänoikeusjärjestöjen vaatimuksia uusille maksuille. Ylen hallintojohtajan Jussi Tunturin mukaan kanava ei ole missään vaiheessa aikonut suostua uusiin maksuihin, vaan mieluummin vaikka jää kännykkätelevisiosta pois.
Myös Nokia Multimedian johtaja Anssi Vanjoki on arvostellut "ahneutta ja typeryyttä", jota tekijänoikeusmaksukiistassa on hänen mukaansa esiintynyt.
Seuraavat neuvottelut perjantaina
Valtioneuvoston esitys torstaina pistää perjantaina käytävien neuvotteluiden asetelmat uusiksi, joissa muun muassa Gramex, Teosto, tv-kanavat (MTV, Nelonen ja Yle) ja operaattorit yrittävät hakea taas sopua kiistaan. Neuvotteluita vetää Satu ry.
Osapuolien on edelleen neuvoteltava kännykkä-tv-lähetyksistä, joihin tarjotaan kokonaan uutta sisältöä. Kännykkä-tv:stä on ollut kiinnostunut muun muassa muutama maksu-tv-kanava, jotka saattavat tarjota sinne kokonaan uutta sisältöä.








