Halvempi koodaus houkuttaa Venäjälle
Arcady Khotin perusti toimiston Vantaan Technopolikseen 2004.
Suomalaiset yritykset ulkoistavat jo ohjelmistokehitystä Venäjälle. Kyse ei ole vain Suomea halvemmasta työvoimasta, vaan sieltä haetaan pätevää osaamista vaativassa ongelmanratkaisussa. Suomessa ja Venäjällä toimiva ulkoistuskonsultti neuvoo, ettei yksin kannata mennä, vaan yhteistyöllä esimerkiksi kulttuurierot ratkotaan helpommin.
Pietarissa vuonna 1993 perustettu Arcadia Inc on toiminut Suomessa Ardin Softwaren nimellä vuodesta 2004 lähtien.
Yhtiö tarjoaa apua ja kontakteja ohjelmistokehityksen ulkoistukseen täältä Venäjälle ja toistepäin. Viesti on se, että Venäjälle on helpompi päästä kumppanin kanssa kuin yksin. Nettisivut vakuuttavat, että pienenkin softaprojektin voi teetättää ulkomailla, jos kontaktit ovat kunnossa.
Suomalaiselle osaamiselle kysyntää Venäjällä
"Vahvuutemme on, että olemme paikallinen Suomessa, ja paikallinen Venäjällä", yritysten toimitusjohtaja Arcady Khotin tiivisti ICT Week -tapahtuman yhteydessä Helsingissä. Yli 10 vuodessa mukaan on tullut 30 yritystä Scandinavian Group -yhteenliittymään. Suomalaisia kumppaneita on yhdeksän, ja lisää toivotaan.
"Meillä on yhteinen intressi Suomen ja Pohjoismaiden kasvavilla markkinoilla, ja voimme tarjota markkinointi- sekä myyntiapua", Khotin kertoo. Ristiriitoja ei ole tullut, koska ohjelmistoyritykset tarjoavat kukin oman alansa erityisosaamista.
Khotinin mukaan suomalaisilla on osaamista monilla alueilla, joissa Venäjällä ei ole vielä tarjontaa. Syntyviä markkinoita on esimerkiksi kehittyneet sms-palvelut, kuten parkkipaikan maksaminen tekstiviesteillä. Myös ohjelmistojen vähittäismyynnin markkinat ovat Venäjällä syntymässä.
Suomalaisyritykset kompastuvat tyypillisesti ensin kulttuurieroihin Venäjälle mennessään. Khotin kuvaa, että suomalainen lähestyy asiakasta tekniikka tai tuote edellä edeten alhaalta ylöspäin organisaatiossa. Sen sijaan Venäjällä on päästävä heti alkuun isoimpien johtajien puheille, ja edettävä siitä alemmille tasoille, ja tuotteiden käsittelyyn. Joillakin aloilla tarvitaan ensin kontakti hallintoon tai viranomaisiin.
Miljardin ulkoitusmarkkinat 2005
Arcady Khotin sanoo, että tarkkoja lukuja Venäjän ohjelmistoalan ulkoistusmarkkinoiden arvosta on vaikea saada. Hänen mukaansa se tiedetään, että viime vuonna koko markkina olisi ollut miljardin USA:n dollarin luokkaa. Hän epäilee, että suomalaisten osuus tästä olisi korkeintaan 5–10 prosenttia.
Khotin kertoo, että Venäjälle ovat tehneet softaulkoistusta muun muassa Tietoenator sekä isoimmat matkapuhelinvalmistajat. Hän sanoo, että Ardin Softwaren kautta Venäjälle ovat päässeet useat merkittävät yhtiöt, mutta sopimukset ovat yleensä salaisia, eivätkä yritykset halua kertoa ulkoistusprojekteistaan Venäjällä.
Arcady Khotin suosittelee myös tutustumista Venäjän nykypäivään ja kulttuuriin. Hän harmittelee, että monilla suomalaisilla on maasta vanhentuneita ja vääriä käsityksiä, joiden takia Venäjälle laajentumisen mahdollisuuksia ei hyödynnetä.








