Harri Kempas jättää Fujitsu Siemensin
Päivitetty kello 9:38. Lisätty markkinaosuustietoa. Fujitsu Siemens Computersia Suomessa neljä vuotta johtanut toimitusjohtaja Harri Kempas on päättänyt jättää yhtiön. Kempaksen lähtö ajoittuu tietotekniikkavalmistajan organisaatiouudistukseen, jossa Pohjoismaiden toiminnot järjestellään uudelleen.
Yhtiö kertoo olevansa Suomen markkinoiden toiseksi suurin it-toimittaja 19 prosentin markkinaosuudellaan. "Yhtiömme saavuttamasta nykyisestä markkina-asemasta suuri kiitos kuuluu Harri Kempakselle, joka on johtanut joukkoja eturintamassa viimeiset neljä vuotta. Haluamme toivottaa hänelle menestystä jatkossakin", sanoo Hans Alm, joka on nimitetty uudistetun Pohjoismaiden organisaation vetäjäksi.
Suomen it-markkinoiden kärjessä paistatteleva HP kertoi kesällä ohittaneensa kilpaillussa ja kasvavassa kuluttajakannettavien sarjassa pitkään ykköspaikkaa pitäneen Fujitsu-Siemensin.
Almin alaisuudessa toimii kolme liiketoiminta-aluetta, joille on annettu nimet Value, Volume ja Consumer. Value-liiketoiminta-alue kattaa Fujitsu Siemens Computersin palvelinten, tallennusratkaisujen ja konsultointipalvelujen myynnin suurille yrityksille. Volume-yksikkö vastaa jatkossa yhtiön suhteista jakelukanavaan ja jälleenmyyjiin sekä it-infrastruktuuriratkaisujen myynnistä pk-yrityksille. Kuluttajille suunnattujen tuotteiden myynnistä vastaa Consumer-yksikkö.
Suomessa Value-toimintaa johtaa Harri Lehti, Volumea Heikki Rantala ja Consumeria Jukka Isotalo.








