Hd-dvd teratavun kiintolevyllä
Kisa tulevasta teräväpiirtoelokuvien tallennusformaatista jatkuu ja näyttää päätyvän ratkaisemattomaan. Sopua ei ole näköpiirissä ja sekä Blu-Ray- että Hd-dvd-leiri esittelevät uusia malleja markkinoille. Vaikka yritykset myyvät houkuttelevia laitteita alle tuotantokustannustensa, ei kuluttajakaan epävarmoilla markkinoilla voi kokea olevansa voittaja.
Tuoreimpana Toshiba on luvannut kahden viikon kuluttua tuoda Japanin markkinoille tallentavan hd-dvd-soittimen, johon on sisäänrakennettu teratavun kiintolevy. Levylle mahtuu 130 tuntia teräväpiirtolähetystä, esimerkiksi kaikki MM-jalkapallo-ottelut.
Kaksikerroksiselle 30 gigatavun hd-dvd-levylle laite tallentaa 230 minuuttia teräväpiirtolähetystä. Vuoden loppuun mennessä Toshiba uskoo myyvänsä 10 000 kappaletta näitä noin 2700 euron hintaisia laitteita. Kysynnän oletetaan kasvavan voimakkaasti, kun Japanissa analogiset lähetykset loppuvat vuonna 2011.
Digivirittimet mukana
RD-A1-soittimessa on digivirittimet sekä maanpäälliseen että satelliittiverkkoon ja myös viritin analogisille lähetyksille. Useammasta virittimestä voi nauhoittaa lähetystä samanaikaisesti. Äänipuolella tukea löytyy uusille monikanavamuodoille, kuten Dolby Truehd ja Dts-hd.
Laitteessa on myös internet-liityntä ja palvelin, jonka kautta laitetta voi hallita etäältä ja esimerkiksi nauhoitukset voi ohjelmoida vaikka sähköpostilla. Se verkottuu automaattisesti Toshiban kannettavien mikrojen ja taulutelevisioiden huippumallien kanssa.








