Helsinki.fi Suomen ensimmäinen puhuva web-sivusto

Suomen ensimmäinen Readspeaker-sivusto
Helsinki.fi Suomen ensimmäinen puhuva web-sivusto

Helsingin yliopiston uudet web-sivut (www.helsinki.fi) ovat Suomen ensimmäiset sivut, jotka voi muuttaa Readspeaker-palvelun avulla automaattisesti puheeksi. Uudesta palvelusta arvioidaan hyötyvän erityisesti luku- ja kirjoitushäiriöiset henkilöt, mutta myös monet muut saattavat mieluummin kuunnella web-sivun sisällön kuin lukea sen.

Palvelun rakentaneen suomalaisen Bitlips-yhtiön mukaan Readspeaker on Euroopassa lähes 500 puhuvalla web-sivustollaan alan markkinajohtaja. Nyt Readspeaker on rantautumassa Suomen lisäksi myös Aasiaan ja Yhdysvaltoihin.

Uppsalassa Ruotsissa syntyneen palvelun kerrotaan pohjautuvan parhaisiin kullekin kielelle markkinoilla saatavilla oleviin tekstistä puheeksi tyyppisiin -ohjelmistoihin. Tällä hetkellä kielivalikoimassa on 15 eri kieltä. Yhtiön mukaan tekstistä puheeksi -ohjelmistojen käyttö on laajentunut äänten laadun paranemisen myötä.

Digikanavilla käytettyä tekniikkaa

Helsinki.fi-palvelussa käytettävä suomenkielinen ääni on yhtiön mukaan kuulijoille aiemmin tuttu. Bitlipsin puheteknologian avulla on toteutettu muun muassa Ylen digikanavien äänitekstitys. Ruotsissa erityisesti julkisen sektorin, esimerkiksi hallituksen ja valtiopäivien, nettisivut tehdään puhuviksi Readspeakerin avulla.

"Bitlipsin puheteknologiaa on aiemmin hyödynnetty erilaisissa puhelinpalveluissa, tiedotuksissa ja mobiilisovelluksissa. Nyt syntetisoitua puhetta hyödyntävät palvelut laajenevat myös internetin alueelle", kertoo Bitlipsin toimitusjohtaja Jarmo Välikangas.

Tagit: Ääni, Puhe
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös