Henkilötietoihin käsiksi mobiilivarmenteella
Väestörekisterikeskus on uudistanut internetissä toimivan omien henkilötietojen tarkastuspalvelun. Väestötietojärjestelmässä olevia omia tietojaan pääsee nyt katsomaan sirullisen henkilökortin lisäksi mobiilikansalaisvarmenteella, jolla käyttäjä voidaan tunnistaa luotettavasti verkossa. Mobiilikansalaisvarmenne on saatavissa Elisan ja Soneran matkapuhelinliittymiin.
Omien tietojen tarkastus -palvelussa kansalaisilla on mahdollisuus tarkastaa maksutta omat väestötietojärjestelmään talletetut henkilötietonsa sekä tiedot rakennus- ja kiinteistö-omistuksista. Palvelu löytyy osoitteesta www.vaestorekisterikeskus.fi.
Varmenteet yleensä kortilla
Poliisin myöntämälle henkilökortille, Osuuspankin Visa Electron -kortille sekä Elisan ja Soneran matkapuhelinliittymiin saatava kansalaisvarmenne mahdollistaa turvallisen sähköisen asioinnin.
Valtaosa käytössä olevista kansalaisvarmenteista on vielä poliisin myöntämillä henkilökorteilla. Matkapuhelimen sim-kortille hankittujen kansalaisvarmenteiden ennakoidaan kuitenkin yleistyvän. Toistaiseksi varmenteen hankkiminen edellyttää erillistä käyntiä poliisilaitoksella, mutta tulevaisuudessa asiointi matkapuhelinoperaattorin palvelupisteessä riittää.
Mobiilivarmenteen etuna on, että tunnistautuminen ei henkilö- tai pankkikortin tavoin edellytä erillistä kortinlukijaa vaan varmennetta käytetään matkapuhelimella.
Kansalaisvarmennetta hyödyntäviä julkisen ja yksityisen sektorin palveluja on tällä hetkellä noin 60. Niissä asioidessaan kansalaisvarmenteen käyttäjä ei tarvitse erillisiä käyttäjätunnuksia ja salasanoja vaan kortti ja siihen liittyvä pin-luku riittävät.








