Hotmailista tulee Live Mail

Microsoft kohensi ja paketoi uudelleen web-palvelujaan
Hotmailista tulee Live Mail "Windows Live on työpöytäsi webissä", Mikko Ketola kuvailee.

Microsoft on paketoinut uudelleen verkkopalvelujaan. Muun muassa monelle tutut Messenger ja Hotmail löytyvät jatkossa Windows Live -nimikkeen alta. Kääreessä on lisäksi räätälöitävät haut mahdollistava hakukone sekä oma henkilökohtainen hakukotisivu. "Windows Live on työpöytäsi webissä", tuotteesta Suomessa vastaava Mikko Ketola kuvailee.

Vielä testausvaiheessa oleva Windows Live Mail korvaa jatkossa MSN Hotmailin. Halutessaan asiakas voi käyttää Hotmail-osoitettaan jatkossakin. Sen suljettu beetatestaus on parhaillaan käynnissä, virallisen version pitäisi ilmestyä keväällä. Yksi sen uusista ominaisuuksista on kahden gigatavun tallennustila.

Windows Live Messengerin avulla voi käydä ääni- ja videokeskusteluja sekä soittaa tietokoneelta puhelimeen tai päinvastoin sekä lähettää valokuvia tai muita henkilökohtaisia tiedostoja.

Suodatettuja hakuja

Windows Live Spaces -sivustolla jokainen voi perustaa oman blogin sekä verkostoitua ystäviensä ja heidän ystäviensä kanssa. Sivun ulkoasun voi muokata mieleisekseen.

Live Searchillä käyttäjä voi suodattaa, räätälöidä ja tallentaa hakujaan Live.com-sivulleen, jolloin ne päivittyvät automaattisesti. Työpöytähaku mahdollistaa esimerkiksi asiakirjojen ja sähköpostiviestien etsimisen ja noutamisen. Hakukotisivun sisällön räätälöinnin mahdollistava Live.com-sivusto ja Live Search -haku lanseerattiin nyt 47 maassa ympäri maailmaa.

Windows Liveen sisältyy myös ilmainen virustorjuntaohjelma.

"Ihmiset surffaavat netissä yhä enemmän, mutta monet ovat turhautuneita nettikokemustensa pirstaleisuuteen. Tavoitteenamme on tarjota palveluja, jotka huolehtivat käyttäjän tiedontarpeista ja sosiaalisista tarpeista sekä tietoturvasta", Mikko Ketola sanoo.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös