HP-kuulusteltavat pelkäävät rikosoikeutta - lisää päitä putoilee
HP:n johtoryhmään kuuluva päälakimies Ann Baskins erosi yhtiöstä eilen urkintajupakan seurauksena.
HP:n urkintajupakassa alkoivat eilen Kongressin Edustajainhuoneen komitean istunnot, jossa kuulusteltiin HP:n ylintä johtoa ja jupakkaan osallistuneita. Neljän jupakan päähenkilön päätös olla hiljaa ilman edes lausuntoa, herätti suurta ihmetystä ja kertoi rikosoikeuden pelosta, ja lisäksi jupakkaan sotkeutunut HP:n lakiosaston johtaja erosi tehtävästään.
HP:n lakiosaston johtaja päälakimies Ann Baskins ilmoitti erostaan eilen ennen kuulustelujen alkua. HP:stä on siis jupakan seurauksena eronnut jo hallituksen puheenjohtaja ja kaksi hallituksen jäsentä, sekä päälakimies, HP:n etiikkasta vastaava lakimies (Hunsaker) ja tutkimuksista vastaava johtaja (Gentilucci).
Rikosoikeuden pelossa hiljaisuutta
Yhdysvalloissa kuulusteltavilla on oikeus olla vastaamatta kysymyksiin lakitekstin niin sanotun viidennen lisäyksen turvin. Tarkoitus on se, ettei syytetyn tarvitse kertoa asioita, jotka vahvistaisivat hänen syyllisyyttään.
Ann Baskins käytti tätä oikeutta, samoin kuin yhtiöstä aiemmin eronneet Tony Gentilucci ja Kevin Hunsaker. Viidenteen lisäykseen vetosivat myös Ron DeLia, joka teki yhtiölle tutkimuksia Bostonin yrityksessään. Haastettuina oli myös muita ulkopuolisia tutkijoita, jotka kaikki pysyivät hiljaa.
Edustaja: en ole koskaan nähnyt tällaista
Edustaja Joe Barton ihmetteli suuresti toimintaa. "Olen ollut tässä kongressin komiteassa 20 vuotta, ja tässä alakomiteassa 10 vuotta, enkä ole koskaan ollut kuulustelussa, jossa kukaan todistajista ei antanut avauspuheenvuoroa, jossa jokainen todistaja vetosi viidenteen lisäykseen", hän sanoi.
Bartonin mukaan tutkimuksessa törmättiin usein käsitykseen siitä, ettei urkinnassa käytetty pretexting-menetelmä (toiseksi henkilöksi tekeytyminen esimerkiksi luottamuksellisten teletietojen saamiseksi) olisi laitonta. Hän ihmetteli, että jos näin olisi, miksi kaikki pelkäävät rikosoikeudellisia seuraamuksia ja pysyvät hiljaa.








