HP Labs ennustaa tulevaisuuden tietotekniikan
Ensimmäinen HP:n tietokone, HP2116A.
HP Labsin mielestä tulevaisuuden tietokonekeskuksissa ei tarvita lainkaan miehitystä, tietoturva on aukoton ja laajakuvatelevisiot siirtyvät olohuoneen tapetteihin. HP innostui kauaskantoisiin ja varsin lennokkaisiin ennustuksiin tutkimusyksikkönsä toiminnan 40-vuotispäivänä.
HP Labsin ennustusten on tarkoituskin olla kunnianhimoisia. Tämä näkyy heti ensimmäisessä kohdassa. HP Labsin mielestä tulevaisuudessa eri puolilla maailmaa on automatisoituja, käytännössä miehittämättömiä tietojenkäsittelykeskuksia, jotka huolehtivat yhtäjaksoisesta tietojenkäsittelystä aukottomalla tietoturvalla.
Multimedia rannekelloon, kuva tapettiin
Toinen ennustus on, että digitaalisen teknologian edut tuodaan tulostamiseen ja luodaan vähävirtaisia, edullisia ja keveitä näyttöjä, jotka voivat muuntaa multimedian niinkin pieneen formaattiin kuin rannekello tai toisaalta isoon tapettiin.
HP uskoo myös Mooren lain mukaisen kehityksen jatkumiseen. Tietojenkäsittelyteknologiassa voidaan nähdä edistysaskelia, jotka venyttävät Mooren Lain rajoja fysiikassa niin, että suorituskyky, luotettavuus ja tietoturva tekevät jättihyppäyksen eteenpäin. Tämän ansiosta tiedonkulkuun ja viestintään liittyvät palvelut paranevat huomattavasti liiketoiminnassa, koulutuksessa, lääketieteessä, julkishallinnossa ja myös jokapäiväisessä elämässä.
"Parempi, nopeampi ja halvempi" -perinne jatkuu vuosikymmeniä
HP Labs yrittää itse täyttää näitä ennustuksia omalla tutkimuksellaan lukuisilla eri alueilla. Pitkän tähtäimen tavoitteena on luoda maailmanlaajuinen verkosto massiviisia, turvallisia ja energiaa säästäviä data-keskuksia, jotka automaattisesti ohjaavat resursseja käyttäjille markkinoiden kysynnän mukaan.
HP kertoo myös tutkivansa paperinomaisten, elektronisten materiaalien käyttöä kannettavissa laitteissa. Tällaisia materiaaleja voitaisiin käyttää myös seininä, eli kodin sisustusta voisi vaihtaa mielen mukaan.
HP:n tiedeyhteisö tutkii kvanttitietojenkäsittelyn rajoja, jotta puolijohdeteknologiaa voitaisiin kehittää myös tulevaisuudessa. HP uskoo vahvasti, että nämä tekniikat jatkavat "parempi, nopeampi ja halvempi" -perinnettä vielä vuosikymmenien ajan.








