HP:n skandaali sai pahaenteisen käänteen

Pretexting-väärinkäytökset halutaan kuriin
HP:n skandaali sai pahaenteisen käänteen

HP:n johtokuntaa ravisteleva skandaali on saanut yhtiön kannalta pahaenteisen käänteen. Yhdysvaltain viranomaiset ja lainsäätäjät ovat HP:n tapauksen myötä valmiita koviin toimiin pretexting-väärinkäytöksien hillitsemiseksi, ja Yhdysvalloissa laajaksi käynyt hämärä liiketoiminta halutaan laittaa kuriin. Edustajainhuone asettaa suorasanaisesti HP:n hallituksen puheenjohtajan Patricia Dunnin selkä seinää vasten.

HP:ta vastaan on jo aikaisemmin on aloitettu rikostutkinta osavaltiotasolla, kun Kalifornian yleinen syyttäjä aloitti tutkimuksensa. Nyt myös koko Yhdysvaltojen oikeusministeriön Kalifornian toimisto on vaatinut HP:lta tietoja asiasta, ja aloittanut näin omat tutkimuksensa. Arvovaltaisin tutkimus on kuitenkin alkanut Washingtonissa Edustajainhuoneessa.

Edustajainhuone tutkii asiaa juuriaan myöten

Yhdysvaltain Edustajainhuoneen Energia ja kauppa -komitea laittaa aivan suoranaisesti Patricia Dunnin selkä seinää vasten. Komitea lähetti Dunnille julkisen kirjeen, jossa se kertoo, että komitea on tutkinut pretexting-väärinkäytöksiä jo seitsemän kuukautta. Komitea on närkästynyt siitä, että Yhdysvaltain yritysmaailman ikoni HP on lähtenyt tälle tielle, ja vaatii nyt, että asia selvitetään juuriaan myöten komitealle.

Komitea vaatii Dunnilta ja HP:ltä aivan yksityiskohtaiset tiedot tutkimuksista. HP:n täytyy luovuttaa kaikki materiaali ja asiakirjat, jotka liittyvät tutkimukseen. Tähän kuuluvat myös ulkopuolisten tutkijoiden toimeksiannot ja HP:n hallituksen sisäiset keskustelut asiasta.

Tämän lisäksi Edustajainhuone vaatii saada listan kaikista tutkituista henkilöistä, olipa kyseessä HP:n suoraan palkkaamat yritykset tai niiden edelleen palkkaamat alihankkijat. Komitea vaatii myös listan kaikista henkilöistä, jotka ovat olleet tekemässä tutkimusta HP:n sisällä. Dunn ja HP joutuvat siis paljastamaan asiat aivan avoimesti Edustajanhuoneelle.

Komitea haluaa myös keskustella asiasta henkilökohtaisesti Patricia Dunnin kanssa. Materiaali pitää toimittaa komitealle tämän kuukauden 25. päivään mennessä.

Pretexting halutaan kuriin

HP:n tapaus ei ehkä itsessään olisi antanut aihetta näin suureen kohuun. Taustalla on koko pretexting-ilmiö, joka on kasvanut Yhdysvalloissa huolestuttaviin mittoihin. Käytännössä kuka tahansa voi tilata internetin kautta muiden ihmisten teletietoja yrityksiltä, jotka ovat erikoistuneet pretexting-palveluihin. Maksun ja toimeksiannon saatuaan yritykset esimerkiksi soittavat teleoperaattorille ja teeskentelevät uhria. Näin he saavat huijattua uhrin teletiedot.

Se, että arvostettu HP on alentunut tällaisiin keinoihin, on saanut vauhtia tutkimuksiin, ja nyt hyökätään koko pretexting-menetelmää ja varsinkin sen yrityskäyttöä vastaan.

Tagit: HP
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös