HP:n yritystuotteille tunnustusta
HP kertoo, että sen yli 30 yritystuotetta on päässyt riippumattomalle epeat (elektronisten laitteiden arviointityökalu) -listalle, jonka tarkoituksena on auttaa yhteisöjä ja yrityksiä käyttämään ympäristöystävällisiä tietokonetuotteita.
HP:n mukaan sen 26 tuotetta on saanut hopeamerkinnän, joka on yhtiön tiedon mukaan korkein yhdellekään valmistajalle annettu tunnustus. HP kertoo saaneensa hopeamaininnan kahdeksalle pöytätietokoneelle, viidelle litteälle näytölle sekä 13 kannettavalle tietokoneelle, langattomalle työasemalle ja tablet-pc:lle. Kuusi HP:n lcd- ja litteää näyttöä sai pronssimaininnan.
Kaikki epeat-listalla olevat tuotteet täyttävät vähimmäisvaatimukset kahdeksalla eri osa-alueella:, esimerkiksi ympäristöä haittaavien materiaalien ja pakkausmateriaalien vähentäminen sekä käyttöiän pidentäminen. Listalla olevien tuotteiden pitää olla myös energiatehokkaita.








