HP tulee valokuvien "kehitykseen"

Kauppoihin tulostusautomaatteja, kuvaliikkeille laitteistoja
HP tulee valokuvien "kehitykseen"

Maailman suurin tulostinvalmistaja HP aikoo nyt tulla voimalla myös digikuvien kaupallisen tulostamisen markkinoille. Tarjolla on itsepalvelukioskeja kuvien tulostamiseen, ja laitteistoja perinteisten valokuvaliikkeiden ja kehittämöjen käyttöön, eli Fujin ja Kodakin perinteisille valta-alueille.

HP:lle uusi aluevaltaus on suuri askel, jo pelkästään siksi että kyseessä ovat yli 35 miljardin dollarin markkinat. Samalla HP:n valikoima täydentyy. Yhtiön on kotitulostimien markkinajohtaja ja vahva valokuvatulostamisessa. Yhtiö on myös laajentunut internetin tulostuspalveluihin yritysostoilla. Kaupallisen valokuvatulostuksen myötä HP:lla on jatkossa tarjota tuotteita markkinoiden laidasta laitaan.

Muistesuihkutekniikka kioskeihin

HP:n valokuvien tulostuskioski perustuu mustesuihkutekniikkaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan kyseessä olisi ensimmäinen tällä tekniikalla tehty kioskiratkaisu, kun aikaisemmin on luotettu valokuvissa perinteisempään sublimaatiotekniikkaan. Kioskia käytetään kosketusnäytön avulla, ja sillä saa tulostettua kymppikuvia ja ainakin yhtä toista kuvakokoa. Yhden kuva tulostaminen veisi noin viisi sekuntia. Kuvakioskeja yritetään myydä nykyisenkaltaisiin paikkoihin, esimerkiksi lentokentille, hotelleihin ja vaikkapa kahviloihin.

HP tuo uuden järjestelmän myös kuvia tulostavien yritysten käyttöön. HP Photosmart Studion avulla liikkeen työntekijät voivat tehdä paljon monipuolisemmin erilaisia tulosteita asiakkaiden kuvista. HP:n mahdollisuudet uudella alueella arvioidaan periaatteessa hyviksi, joskin yrityksen vahvuus kotien tulostuksessa ei välttämättä ratkaise tällä uudella alueella. Nykyisillä toimittajilla, esimerkiksi Fujilla ja Eastman Kodakilla on vahva asema ja pitkät perinteet.

Tagit: Digikuva, HP, Tulostus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös