Hybridin Mikael Honkavaara vuoden ohjelmistoyrittäjä
Suomalaisten ohjelmistoalan yrittäjien yhteistyöverkko Ohjelmistoyrittäjät ry on valinnut Mikael Honkavaaran Vuoden Ohjelmistoyrittäjäksi. Honkavaara on helsinkiläisen Hybrid Graphics Oy:n toimitusjohtaja ja yksi sen omistajista.
Vuonna 1994 perustettu Hybrid on noussut merkittäväksi mobiiligrafiikkateknologian kehittäjäksi. Sen kehittämät ohjelmistot mahdollistavat korkeatasoisen 2d- ja 3d-grafiikan mm. matkapuhelimissa. Hybridin asiakkaita ovat muun muassa Nokia, Ericsson, Philips, Samsung ja Symbian, ja yrityksen teknologiaa käytetään jo sadoissa miljoonissa laitteissa. Kansainvälistynyt yritys työllistää tällä hetkellä 35 grafiikkateknologian ja ohjelmoinnin ammattilaista.
Valinnan perustelujen mukaan Mikael Honkavaaran pitkäjänteinen työ yrityksensä innovatiivisen teknologian kaupallistamiseksi ja kansainvälisen myynnin kehittämiseksi tarjoaa innostavan esimerkin muille ohjelmistoalan yrittäjille. Työnsä ohella Honkavaara on osallistunut vahvalla panoksella suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kehittämiseen toimimalla mm. Finnish Digibusiness -kehitysprojektin johtoryhmän puheenjohtajana sekä Ohjelmistoyrittäjien hallituksessa.
Johto Heikkoselle
Palkinto jaettiin Ohjelmistoyrittäjät ry:n vuosikokouksessa Helsingissä. Samassa kokouksessa yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Heikkonen, joka toimii tällä hetkellä Nokian palveluksessa strategisista kumppanuuksista vastaavana johtajana sekä ohjelmistoyritys Digiumin hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi hän on Tekesin Verso-ohjelman johtoryhmän varapuheenjohtaja.
Edellisen Vuoden Ohjelmistoyrittäjä -palkinnon sai Flanderin perustaja ja toimitusjohtaja Mika Heikinheimo. Aiempina vuosina palkittuja ovat mm. MySQL:n Michael Widenius, Prohan Pekka Pere, Nethawkin Heikki Oukka, F-Securen Risto Siilasmaa sekä Distocraftin Pekka Ruusunen.








