Hyökkäysverkon vuokraaja Anchetalle kova tuomio
20-vuotias yhdysvaltalaisnuorukainen Jeanson James Ancheta on tuomittu harvinaisen kovaan viiden vuoden vankeusrangaistukseen internetissä tehdyistä rikoksista. Ancheta sai kerättyä lähes puolen miljoonan koneen hyökkäysverkon, jota hän sitten vuokrasi rikollisille ja käytti roskapostin sekä mainosten levittämiseen. Ancheta tienasi sievoisia summia.
Los Angelesilainen tuomioistuin langetti Anchetalle 57 kuukauden vankeustuomion, jonka päälle lisätään vielä kolmen vuoden valvottu koeaika, kertoo uutistoimisto Reuters. Ancheta joutuu palauttamaan takaisin valtiolle noin 60 000 dollaria rikollisesti tienaamiaan rahoja, sekä BMW:n, jonka hän osti tuloillaan. Armeijalle, jonka tietojärjestelmiin hän hyökkäsi, Ancheta joutuu maksamaan vielä 15 000 dollaria vahingonkorvauksena.
Ammattimaista ja ylimielistä rikollista toimintaa
Tuomio oli näinkin kova, koska toiminta oli suunnitelmallista ja ammattimaista. Nuorukainen kuuluu syyttäjien mukaan Botmaster Underground -nimiseen hakkerijengiin. Hän keräsi ilmeisesti suurimmat tulonsa mainosohjelmien levittämisestä uhrikoneille, josta hän sai provisiota. Hyökkäysverkko rakennettiin ensin sopivien haittaohjelmien levittämisellä internetissä. Uhrikoneiden verkkoa käyttivät Ancheta itse ja hänen asiakkaansa esimerkiksi roskapostioperaatioihin sekä muihin rikollisiin tarkoituksiin.
Nuorukaisen oma asenne ei ilmeisesti auttanut häntä oikeudessa lainkaan. "Pahin vihollisesi on oma älyllinen ylimielisyytesi, jonka mukaan tämä maailma ei voi puuttua sinuun tässä asiassa", sanoi tuomion langettanut tuomari Gary Klausner uutistoimisto Reutersin mukaan. Anchetan saastuttamia koneita löytyi lopulta myös Yhdysvaltojen laivaston yksiköstä Kaliforniasta, ja ilmeisesti jopa puolustusministeriöstä.








