IBM investoi 100 miljoonaa dollaria ideoihin

Innovation Jam
IBM investoi 100 miljoonaa dollaria ideoihin

IBM aikoo investoida vuosien 2007 ja 2008 aikana 100 miljoonaa dollaria innovaatiohankkeisiin, joita luotiin yhdessä yhtiön kumppaneiden, asiakkaiden ja IBM:n omien työntekijöiden voimin tänä syksynä järjestetyssä maailmanlaajuisen IBM-yhteisön ideariihessä, Innovation Jamissa.

Innovation Jamiin rekisteröityi 150 000 osallistujaa yhteensä 104 eri maasta ja 67 IBM:n asiakasorganisaatiosta. Kahden 72-tuntisen online-session aikana osallistujat vaihtoivat IBM:n keskustelupalstoilla ajatuksia IBM:n töistä, omissa liiketoiminta- ja elinympäristöissään kokemistaan ongelmista, erilaisista hyvien käytäntöjen malleista sekä myös uusista bisnesideoista.

IBM investoi kahden seuraavan vuoden aikana 100 miljoonaa dollaria kymmeneen Innovation Jamissa esitettyyn ja kehityskelpoisimpaan ideaan. IBM on jakanut hankkeet kolmeen, joko seuraavien 12 kuukauden, 18–24 kuukauden tai pidemmän aikavälin sisällä toteutettavaan ryhmään.

Ideoihin perustuen IBM kertoo panostavansa muun muassa sirukorttiin tai muuhun henkilöllisyyden varmentavaan pienlaitteeseen perustuvan, terveydenhuolto- ja sairausvakuutusjärjestelmät yhdistävän maksu- ja maksuhyvitysteknologian kehitykseen ja uusiin toimialaratkaisuihin "Big Green"-ympäristöteknologiassa, jota edustavat esimerkiksi nanoteknologian käyttö vedenpuhdistuksessa ja aurinkoenergiaratkaisut sekä simultaanitulkkaukseen.

Tagit: IBM
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös