IDC: Microsoft kirii Symbiania Euroopassa
Tytn on yksi HTC:n uusista Windows-kännyköistä.
Tutkimusyhtiö IDC on julkaissut arvionsa kämmenmikrojen ja älypuhelinten käyttöjärjestelmien kehityksestä vuoden 2010 alkuun asti. Ennusteen mukaan Symbian menettää markkinaosuuttaan erityisesti vuoden 2007 alkuun asti, mutta sen jälkeen Microsoftin Windows Mobilen kiri markkinaosuuksissa puolestaan hidastuisi.
IDC:n mukaan Windows Mobilen osuus Euroopan kämmenlaite- ja älypuhelinmarkkinoilla olisi tällä hetkellä vähän yli viidennes. Vauhti jatkuu tasaisena lähes kolmannekseen vuoden 2007 alkuun asti, mutta sen jälkeen markkinaosuuden kasvu hidastuisi.
IDC arvioi Symbianin haasteeksi liiallisen riippuvaisuuden S60-alustasta, jota Nokia käyttää lähes yksinään. Vaikka S60 on ollut saatavana lisensoitavaksi myös muille laitevalmistajille, alustan hyödyntäminen on Nokian lisäksi ollut vähäistä. Symbianin markkinaosuus pysyy IDC:n ennusteessa silti lähes 65 prosentissa vuoden 2010 alkuun asti.
Operaattorit valitsevat Windows Mobilea
IDC odottaa Windows Mobilen saavuttavan kolmasosan markkinasta vuoden 2010 alussa. Tätä edesauttaa tutkimusyhtiön mukaan se, että useat isot operaattorit ovat ottaneet tai ottamassa Windows Mobile -laitteita valikoimiinsa. Lisäksi markkinoille on tulossa menestyneitä operaattoreista riippumattomia merkkejä, kuten HTC ja I-mate.
Hyvin marginaaliseen, muutaman prosentin markkina-asemaan jäävät Euroopassa niin Blackberry, Linux kuin Palmkin. IDC kuitenkin näkee, että useat organisaatiot ja yhteenliittymät yrittävät tuoda Javaa ja Linuxia kämmenlaitteiden maailmaan, kuten Intrinsync, Javaje ja Trolltech.
Ennusteet on julkaistu äskettäin European Mobile Device Operating System Forecast -raportissa.
Microsoftille kolmannes ja Symbianille kaksi kolmannesta, muille jää Euroopassa murusia vuoteen 2010 mennessä, ennustaa IDC. Kuva: IDC Mobile Device Operating System Forecast 2006.








