IDC: Suomi maailman kärkeä piratismin kitkennässä
IDC:n tuoreen selvityksen mukaan piratismi aiheuttaa maailmassa noin 34 miljardin dollarin tappiot, eli luku on samaa luokkaa kuin Suomen valtion budjetti. Lausunnot piratismin kasvusta tai vähenemisestä riippuvat sanojan näkökulmasta, mutta joka tapauksessa maavertailussa Suomi pärjää erinomaisesti.
IDC teki tutkimuksen ohjelmistotalojen yhteenliittymän BSA:n (Business Software Alliance) toimeksiannosta. IDC:n mukaan piratismin määrä on selvästi kasvanut 19 eri maassa.
Kaikkein vähiten kopioituihin ohjelmistoihin sorrutaan Yhdysvalloissa, jossa 21 prosenttia ohjelmistoista on laittomia. Seuraavaksi tulee Uusi-Seelanti (23 prosenttia). Kolmannen tilan jakavat Suomi ja Itävalta (molemmissa maissa 26 prosenttia), eli Suomi kuuluu aivan maailman kärkeen tällä saralla.
Rahamäärä kasvaa, suhteellinen osuus ei
Kokonaisuuteen piratismin aiheuttamien tappioiden määrä on kasvanut edellisvuodesta 1,6 miljardilla dollarilla. Kasvuluvut ovat kuitenkin hieman hämääviä, sillä itse piraattiohjelmistojen osuus ei ole muuttunut. Maailmassa kokonaisuutena joka kolmas ohjelmisto on kopio. Mutta kun markkinat kasvavat kokonaisuutena, myös piratismin euromääräiset vahingot kasvavat.
Esimerkiksi vaikka Yhdysvalloissa suhteellinen osuus on pienin, ovat tappiot kuitenkin suurimmat, 6,9 miljardia dollaria vuodessa.
Pahimmat maat: Vietnam ja Zimbabwe
IDC:n mukaan kaikkein pahiten piratismi vaivaa Vietnamissa ja Zimbabwessa. Molemmissa maissa noin 90 prosenttia ohjelmistoista on kopioita. Seuraavaksi tulevat Indonesia (87 prosenttia) sekä Kiina ja Pakistan (molemmat 86 prosenttia).








