Ihmiset pelkäävät nettihuijauksia
Viidennes brittiläisistä pelkää eniten internet-rikoksia. Get Safe Onlinen tutkimuksen mukaan 21 prosenttia briteistä pelkää eniten joutuvansa nettirikoksen uhriksi. 16 prosenttia kertoi pelkäävänsä eniten ryöstöjä.
BBC:n selvityksen mukaan Windowsin käyttäjät ovat joka 15. minuutti vaarassa joutua nettihyökkäyksen kohteeksi.
Tutkimus paljasti myös, kuinka riippuvaisia britit ovat internetistä. Yli puolella (57 prosentilla) brittikotitalouksilla on nettiyhteys, ja niistä 69 prosentilla laajakaistayhteys.
Verkko-ostoksia ja nettipankissa asiointia
Kuluvan vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana britit käyttivät verkko-ostoksiin rahaa yli 13 miljardia puntaa (noin 19,7 miljardia euroa), ja 52 prosenttia tutkimukseen osallistuneista käytti nettipankkia.
Samaan aikaan, kun brittien rahankäyttö kääntyy yhä enemmän internetin huomaan, huolet nettirikoksista kasvavat. 18 prosenttia tutkimukseen osallistuneista ei siksi tehnyt lainkaan verkossa ostoksia, koska pelkää tulevansa nettihuijatuksi. Pelko ei ole turha, sillä nettihuijarit tienasivat viime vuonna pelkästään Iso-Britanniassa 23,2 miljoonaa puntaa (35 miljoonaa euroa).
Karuista tilastoista huolimatta tietoturva ontuu pahoin
Symantecin mukaan 86 prosenttia kaikista nettihyökkäyksistä on suunnattu kotikäyttäjiin, ja tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana löydettiin 6,784 Windowsiin suunnattua uutta virusta.
Silti 17 prosenttia briteistä ei käytä minkäänlaista virustorjuntaohjelmaa, eikä 22 prosentilla ollut mitään palomuuria käytössään. 23 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kertoi avaavansa sähköpostin liitetiedoston, vaikka viesti tulisikin tuntemattomasta osoitteesta.
Tietoturvayhtiöt käyttävät hunajapurkkeja monitoroimaan netin rikollisuutta, ja niiden mukaan suojaamaton pc kerää vihamielisiä hyökkäyksiä vähintään kerran tunnissa.








