Innovaatioita yrityksille ja kansalle

Cebit 2006
Innovaatioita yrityksille ja kansalle Fujitsu-Siemensin blade-uutuus.

Hannover – Cebit-messut on perinteisesti painottunut yritysratkaisuihin, mutta yhä laajemman jalansijan saavat nyt kuluttajille suunnatut tuotteet. Yhteentörmäykseltä ei voi välttyä messujen suurimmassa hallissa eli numerossa 1, koska yritys- ja kuluttajatuotteet jakavat sen puoliksi. Kävijä voi helposti eksyä puolelta toiselle. Messujen näytteilleasettajien osastoillakin sekoitus tuntuu paikoin voimakkaalta.

Mallia näyttää muun muassa Fujitsu-Siemens esittelemällä aivan rinnakkain uusia raskaan sarjan tallennuslaitteita, palvelimia, thin clientejä, kannettavia tietokoneita, kämmenlaitteita, teräväpiirtoisia plasmatelevisioita ja laajakuvanäyttöjä. Kaikissa tuoteryhmissä kun sattuu olemaan uusia tuotteita.

Raskaan sarjan innovaatioista yksi sijoittuu blade-palvelinten uumeniin. Fujitsu-Siemens on kehittänyt tuoteryhmässä ensimmäisen ratkaisun, jolla samalle piirikortille sijoitetut suoritinkortit voi yhdistää. Näin palvelimen ylläpitäjä voi likimain lennosta muuttaa palvelimen 2-kantaisesta 4- tai 8-kantaiseksi, jolloin voi työllistää maksimissaan peräti 16 suoritinydintä.

“Kehitimme ratkaisun AMD:n hypertransport-väylää hyödyntämällä. Yksikään toinen valmistaja ei ole vielä tehnyt tätä. Tarkoituksena on auttaa asiakkaita hyödyntämään palvelinkapasiteettia tehokkaammin ja joustavammin", Fujitsu-Siemensin suuryritystuotteista vastaava johtaja Frank Reichart kertoi Primergy BX630-uutuudesta Tietokone-lehdelle.

Huomiomagneettina osastolla on kuitenkin etenkin Fujitsu-Siemensin varsin odottamaton siirto tuoda markkinoille kämmenlaite, joka samalla on yhtiön ensimmäinen puhelin. Uusi Loox T800-sarja sisältää neljä eri langatonta tekniikkaa yksissä kuorissa eli umtsin, wlanin, bluetoothin ja gps-paikannuksen. Kaksi ensimmäistä mallia on tulossa myyntiin heinäkuun lopulla arviolta 700 euron hintaan.

Intel vannoo Viivin nimeen

Myös suoritin- ja piirivalmistaja Intel sekoittaa Cebitissä iloisesti kuluttaja- ja yrityspuolensa. Raskaan sarjan palvelinratkaisut jäävät kuitenkin vahvasti osaston viihdepuolen varjoon. Päivän sana on olohuone-pc:n Viiv-konsepti.

“Viiv ei ole vain rautaa. Se on ekosysteemi, jonka muodostavat tuplaydinsuorittimet ja muut rautakomponentit, nopean käynnistyksen mahdollistava quick resume -teknologia, navigointi kaukosäätimellä sekä yhteensopivuuden varmistava yhteistyömme sisällöntuottajien ja laitevalmistajien kanssa", Intelin lehdistöedustaja Christian Anderka luonnehti Tietokoneen haastattelussa.

Anderkan mukaan vasta Intelin Viiv avaa lopullisesti olohuoneet tietokoneille. Ohjelmistojätti Microsoftin Windows XP -käyttöjärjestelmän Media Center -versio ei yksin riitä. “Uskomme Viivin tulevan hyvin vastaanotetuksi, ensimmäisinä sitä haluavat mediaharrastajat ja teräväpiirtovideon toistoa haluavat.

Viiviä ehostavat vielä Cebitissä Euroopan ensiesittelyssä olevat uuden sukupolven suorittimet. Syksyllä myyntiin tulevat Core-mikroarkkitehtuurisuorittimet sekä pöytäkoneisiin että kannettaviin ja palvelimiin. Uusi arkkitehtuuri nostaa suorittimien tehoa rutkasti, mutta virrankulutus ja lämmöntuotto puolestaan vähenevät yhtä paljon. “Esimerkiksi työasemasuoritin koodinimellä Conroe on 40 prosenttia nykyistä D950-suoritinta tehokkaampi, mutta virrankulutus on 40 prosenttia pienempää", Christian Anderka kertoi.

Holografinen tallennus loppuvuonna

Cebitissä tulevaisuuden tarkkailija voi löytää herkkupaloja huimista uusista tekniikoista. Eräs tällainen on tällä kertaa esimerkiksi pitkään kehitteillä ollut holografinen tallennus, joka on tänä vuonna viimeinkin muuttumassa todellisuudeksi. Vuoden lopulla myyntiin on tulossa niin holografisia optisia tallennusmedioita kuin tallennustekniikkaan kykeneviä laitteitakin. Hitachi Maxell vilautti osastollaan tulevaa peräti 300 gigatavun tallennusmediaa.

“Holografinen tallennus tulee toki olemaan erittäin kallista, mutta kohderyhmänä ovat tehokasta ja äärimmäisen nopeaa tallennusmenetelmää kaipaavat suuryritykset. Uusi tekniikka voi korvata esimerkiksi nauhatallennuksen, ja suuri etu on se, että holografiselta medialta data on palautettavissa heti", kertoi digimediatuotteiden teknisen tuen pääinsinööri Hiroyuki Yoshimura Tietokone-lehdelle.

Innovaatioita yrityksille ja kansalle Intelin Christian Viivien parissa.
Tagit: Cebit
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös