Intel leikkasi Xeonin virrankulutuksen neljäsosaan

Korttipalvelimiin viileämpää tehoa
Intel leikkasi Xeonin virrankulutuksen neljäsosaan

Intel on julkaissut uuden palvelimiin tarkoitetun kahden ytimen Xeon -prosessorin, joka leikkaa virrankulutuksen hämmästyttävästi neljäsosaan aikaisemmasta. AMD:n viileämpiä suorittimia vastaan saadaan uusia keinoja, mutta toisaalta myös teho laskee selvästi.

Uuden matalajännitteisen Xeon-prosessorin virrankulutus on 31 wattia. Luku on hämmästyttävän pieni, sillä edellinen kahden ytimen Xeon kuluttaa virtaa 135 wattia. Pienempiin lukemiin on päästy monilla keinoilla. Uudet Xeon LV -sarjan sirut ovat nimensä mukaisesti matalajännitteisiä (low voltage).

Lisäksi kellotaajuutta on pudotettu 2,8 gigahertsistä 1,66 gigahertsiin, eli lähes puoleen. Tämä näkyy luonnollisesti myös prosessorin suorituskyvyssä. Tarjolla on myös hieman enemmän virtaa vievä 2,0 gigahertsin malli. Uusissa prosessoreissa käytetään myös kaikkia saatavilla olevia virransäästön tekniikoita.

Tiukasti pakattuihin laitteisiin

Intelin näkemys on se, että vaikka absoluuttinen teho laskee, nousee suorituskyky per watti kaksin- tai nelinkertaiseksi aikaisempiin Xeon-prosessoreihin nähden. Xeonin suorituskyky on tällä hetkellä selvästi Opteronin takana, joten kilpailutilanne on Intelille hankala.

Intel arvioi, että uusi Xeon soveltuu erinomaisesti tietojenkäsittelyyn, joka edellyttää kovaa prosessoritehoa ja virrankulutuksen optimointia. Tällaisia ominaisuuksia tarvitaan muun muassa korttipalvelimissa, verkkoinfrastruktuurituotteissa sekä tallennuspuolella san- ja nas-levyjärjestelmissä.

Tagit: AMD, Intel, Xeo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös