Inteliä odottaa jätti-irtisanomiset

Ensi viikolla virallista tietoa
Inteliä odottaa jätti-irtisanomiset

Intel aikoo ensi viikolla ilmoittaa suurista säästötoimista, joihin kuuluu tuhansien, mahdollisesti jopa kymmenen tuhannen työntekijän irtisanominen, väittävät uutislähteet. Intelin taloudellinen tilanne on ollut pettymys jo jonkin aikaa, ja nyt virheet sirutekniikkojen strategioissa sekä kilpailijan AMD:n menestyminen, alkavat näkyä rajuina toimina.

Asiasta kertoo uutispalvelu Cnet, jonka lähteiden mukaan Intel aikoisi ilmoittaa rajuista säästötoimista ensi viikon tiistaina, heti pörssin sulkemisen jälkeen. Cnetin mukaan Intel olisi jo huhtikuussa käynnistänyt sisäisen tutkimuksen, jolla etsittiin tapoja parantaa yhtiön kannattavuutta.

Tekniikassa ongelmia, työvoimaa leikataan

Tutkimuksen lopputulos on lähteiden mukaan se, että väkeä täytyy vähentää reippaasti. Intelillä on noin sata tuhatta työntekijää, joten pienelläkin prosenttimäärällä puhutaan tuhansien ihmisten irtisanomisesta. Cnetin lähteiden mukaan kyseessä voisi olla jopa kymmenen prosentin vähennys, mikä merkitsisi huimaa kymmenen tuhannen työntekijän vähennystä.

Selvityksen mukaan Intel on esimerkiksi todennut, että sillä on suhteessa enemmän henkilöstöä markkinoinnissa ja myynnissä kuin muilla vastaavilla yrityksillä. Markkinointi voisi siis erityisesti joutua leikkausten kohteeksi.

Intelin ongelmien takana on yhtiön edellisen prosessorisukupolven osittain epäonnistunut tekninen rakenne ja strategia. Yhtiö on nyt julkaissut uuden ja erittäin lupaavan prosessorien perustekniikan, mutta jääminen viime vuosina tekniseen alakynteen on näkynyt myyntiluvuissa selvästi. Esimerkiksi x86-palvelimissa kilpailijan AMD:n osuus on parissa vuodessa noussut nollasta jo noin 25 prosenttiin.

Tagit: AMD, Intel
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös