Internet Explorer 7 beeta uudistaa tietoturvaa
Microsoft on julkaissut ensimmäisen vapaasti ladattavan beetaversion Internet Explorer -nettiselaimen uudistetusta versiosta. Explorer 7:n tietoturvauudistuksiin kuuluu esimerkiksi uudenlainen turvatila sekä phishing-filtteri, ja muutamia Firefoxin ominaisuuksia on kopioitu ja parannettukin.
Internet Explorer 7 beeta on lisätty jakeluun Microsoftin nettisivuille, ja mukana on myös esityksiä uusista ominaisuuksista. Uusi versio toimii vain Windows XP -käyttöjärjestelmässä, johon on asennettu Service Pack 2 -päivitys. Valmis Explorer 7 julkaistaneen samoihin aikoihin kuin Windows Vista.
Suurimmat uudistukset liittyvät tietoturvaan, jossa Internet Explorer on ollut koko Microsoftin pahimpia murheenkryynejä. Turvallisuutta yritetään parantaa koko joukolla pieniä mekanismeja, jotka estävät tyypillisten web-sivuilla käytettävien hyökkäysten onnistumista. Explorer estää esimerkiksi nettilinkkeihin, activex-komponentteihin ja uusien sivujen avaamiseen liittyviä väärinkäytöksiä.
Phishing-filtteri ja turvatilaan napin painalluksella
Explorer-selaimen saa jatkossa napin painalluksella erityiseen turvatilaan, jossa tietokoneen tiedostoihin tai asetuksiin ei voi tehdä minkäänlaisia muutoksia. Melkeinpä kaikki hyökkäykset, vanhat ja uudet, muuttuvat tässä tilassa tehottomiksi.
Explorer lisää myös ominaisuuksia phishing-hyökkäysten estämiseksi. Esimerkiksi nettisivujen alkuperä ja luotettavuus ovat paremmin nähtävissä, samoin kuin sivuille myönnetyt sertifikaatit. Exploreriin tulee myös erityinen phishing-filtteri, joka tunnistaa huijaussivustojen tyypillisiä piirteitä ja jopa estää pääsyn sivulle.
Firefoxin välilehtiä parannettu
Internet Explorer 7 tuo tarjolle ohjelman sisäiset välilehdet, jotka ovat tuttuja esimerkiksi Firefox-selaimesta. Microsoft on pyrkinyt viemään idean pidemmälle lisäämällä erityisen Quick Tabs -esikatselusivun, jolla näkee mitä eri välilehdillä on. Exploreriin tuodaan myös Firefoxin tapaisia hakuelementtejä.
Explorerin tulostus on myös kohentunut. Nettisivuja voi nyt käsitellä ja skaalata vapaammin ennen tulostusta, jolloin ne saa paremmin sopimaan sivuille. Web-kehittäjiä kiinnostanee Exploreriin liitetty Ajax-tuki.








