Internet on tärkein media Habbo-nuorille

Lähes 90 prosentille 22 maassa
Internet on tärkein media Habbo-nuorille

Sulake selvitti Habbo Hotel -nuorisopalvelunsa 42 000 jäsenen mediakulutustapoja 22 maassa, joissa palvelulla on käyttäjiä. Tutkimus kertoi, että 89 prosenttia nuorista pitää internetiä pääasiallisena medianaan tiedon hankinnassa ja verkottumisessa. Tärkeimmät palvelut ovat nuorimmilla erityisesti pikaviestit, ja vähän vanhemmilla myös sähköposti.

"Pääsyy internetin käyttöön on sosiaalinen kanssakäynti: ystäviin halutaan pitää yhteyttä. Pikaviestit ovat suosituimpia 14–18-vuotiaiden keskuudessa, kun taas sähköposti kasvattaa suosiotaan 20-vuotiaissa ja sitä vanhemmissa", tutkimuksen teettäneen Sulakkeen tutkimuspäällikkö Emmi Kuusikko sanoo tiedotteessa.

Myös televisio jää taakse

Kaikista vastanneista vain 40 prosenttia piti sanomalehtiä tärkeinä medioina. Hieman yli puolet piti sen sijaan aikakauslehtiä tärkeinä. Parikymppisillä tilanne kääntyy toisinpäin, ja sanomalehti katsotaan aikakauslehtiä tärkeämmäksi. Suomalaisteinien tärkeimmät lehdet ovat tutkimuksen mukaan Aku Ankka ja Suosikki.

Vastanneista 66 prosenttia ilmoitti pitävänsä televisiota tärkeimpänä mediana, ja alle puolet radiota. Edelleen tutkimuksessa suomalaisten nuorten suosituimmat tv-ohjelmat olivat MTV3:n Salatut elämät ja The OC. MTV3 ohitti tv-kanavana nuorten suosiossa Nelosen ja Subtv:n.

Maailmanlaajuinen ilmiö

Emmi Kuusikko purkaa tuloksia Tietokone-lehdelle kertomalla, että eroja oli yllättävän vähän maittain ja maanosittain. Pieniä eroja on, mutta pääpontti on sama, eli teini-ikäisille internet näyttää olevan tärkein media jo kaikissa Habbo Hotellin maissa Etelä-Amerikasta Eurooppaan ja Japaniin asti.

Nuoret ympäri maailman olivat myös innokkaita kännykän käyttäjiä, sillä 85 prosenttia ilmoitti omistavansa sellaisen. Puolet ilmoitti ottavansa kännykän kameralla kuvia, ja melkein joka kolmas kuunteli kännykällään musiikkia.

Valtaosa vastaajista ja Habbo Hotellin käyttäjistä on Sulakkeen mukaan 12–16-vuotiaita. Palvelu on avattu 18 maassa, mutta kielialueiden vuoksi siellä on kävijöitä 22 maasta. Sulake teetti tutkimuksen saadakseen tietoa palvelunsa kohderyhmästä ja voidakseen viestiä kohderyhmästään myös mainostajille. Tutkimuksen toteutti 15/30 Research toukokuussa 2006.

Internet on tärkein media Habbo-nuorille Habbo Hotellit ovat maksuttomia kohtauspaikkoja, mutta tuloja saadaan lisäpalveluista, kuten huonekaluista.
Tagit: Nuori, Teini
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös