Iomega revittää 70 gigaisilla varmistuslevyillä

Tuplakapasiteettia
Iomega revittää 70 gigaisilla varmistuslevyillä

Tukholma -- Iomega on kasvattanut Rev-varmistusasemissaan käytettävien levyjen koon 35 gigatavusta 70 gigaan. Yhtiön Euroopan toimintoja johtava Romain Cholat kuvailee kapasiteetin kasvattamista teknisesti haastavammaksi kuin mitä se kuulostaa: "Se on kuin yrittäisi saada jumbojetin lentämään parin sentin korkeudella maanpinnasta".

Iomega kulkee varmistusasemineen omia polkujaan. Rev on kiintolevy, jossa itse levy ja sitä pyörittävä moottori ovat taskuun mahtuvassa kotelossa, lukupää Rev-asemassa. "Olemme valinneet linjaksi käyttää vain yhtä 2,5 tuuman levykiekkoa. Kapasiteetin suurentaminen olisi luonnollisesti helppoa kiekkoja kasvattamalla ja lisäämällä. Ei tietysti ole mahdotonta, että tuollaisiakin Revejä tarjotaan jossain vaiheessa", Cholat kertoo.

Hän esittelee Iomegan kaavailuja, joiden mukaan Revien kapasiteetti kaksinkertaistuu muutaman vuoden välein. Vuonna 2010 olisi sen mukaan tarjolla jo 280 gigan levyjä.

"Kestävä ja nopea"

Joidenkin on ollut vaikea ymmärtää, mitä mieltä on valmistaa ja käyttää tallennusmenetelmää, joka yrittää löytää itselleen tilaa jostain kiintolevyjen, optisten medioiden ja nauhojen välimaastosta. Romain Cholat osaa luetella Revin etuja: "Se on huomattavasti kestävämpi ja turvallisempi kuin kiintolevyt ja optiset levyt. Nauha-asemat se päihittää nopeudessa, sekä kirjoittaminen että halutun tiedon esiin kaivaminen käyvät paljon vauhdikkaammin."

Uutta Iomega REV 70GB -varmistusasemaa on nyt saatavana sekä ulkoisina USB 2.0 -malleina että sisäisinä Atapi-asemina. Molempien veroton hinta on noin 500 euroa, kun mukana tulee yksi Rev-levy. Irralliset levyt maksavat noin 64 euroa ynnä arvonlisäveron.

Iomega revittää 70 gigaisilla varmistuslevyillä "Olemme valinneet linjaksi käyttää vain yhtä 2,5 tuuman levykiekkoa", Romain Cholat Iomegalta kertoo.
Tagit: Iomega
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös