Ipodit oikeuteen väitetyistä kuulovaurioista
Päivitys:Korjattu desibelimäärät uutisen kolmannessa kappaleessa.
Apple on joutunut taas ryhmäkannehyökkäykseen huippusuosituista Ipod-soittimistaan, ja tällä kertaa yhtiötä syytetään kuulovaurioiden aiheuttamisesta. Syytteen mukaan Ipodit sallivat erittäin vaaralliset äänentasot, jolla saa pahimmillaan aikaiseksi kuulovaurioita jopa alle 30 sekunnissa.
Suurta julkisuutta saanut tapaus syyttää Applea kuluttajien turvallisuuden laiminlyömisestä. Ipod-soittimista saa irti noin 115 desibelin äänenpaineen, ja syytteiden lainaamien tutkimusten mukaan tällä tasolla kuulovaurioita alkaa muodostua jo alle puolen minuutin kuuntelun jälkeen.
Syytteissä lainataan Yhdysvaltojen virallisia työturvallisuusasetuksia, joiden mukaan 85 desibelin äänentasoa voi kuunnella ilman vaurioita kahdeksan tuntia. Jokainen kolme desibeliä lisää puolittaa ajan. Tällä logiikalla 115 desibelin äänenvoimakkuus alkaisi vaurioittamaan korvia 28 sekunnin kuuntelun jälkeen.
Ranskassa Ipodeissa 100 desibelin rajoitus
Julkinen reaktio oikeusjuttuun on ollut pääasiassa kielteinen. Oikeusjutulle haetaan ryhmäkanteen statusta, ja sitä pidetäänkin suurelta osin rahastuksena. Asialla on sama lakitoimisto, joka syytti Applea myös Ipod Nanojen näyttöjen naarmuuntumisesta. Ipodien käyttöohjeissa varoitetaan soittamasta musiikkia liian kovalla, mikä voisi johtaa kuulovaurioon.
Applen asemaa toisaalta heikentää se, että yhtiö on jo joutunut hillitsemään Ipodien äänitasoja Ranskassa, kertoo uutispalvelu Cnet. Soittimiin on asetettu 100 desibelin raja, mikä virallisten taulukkojen mukaan sallisi noin tunnin turvallisen kuuntelun. Apple ei ole kuitenkaan tuonut rajoituksia esimerkiksi Yhdysvalloissa myytäviin malleihin.
Toinen ongelma on se, ettei käyttöohjeissa kerrota, mikä on turvallinen äänenvoimakkuus ja mikä ei. Oikeusjutun mukaan varsinkaan nuoret eivät tätä ymmärrä, ja aiheuttavat helposti kuulovaurion itselleen.








