It-ikoni McNealy väistyy Sunin johdosta

Jonathan Schwartz tilalle
It-ikoni McNealy väistyy Sunin johdosta

26.4. klo 8:45 Oikaisu: Sun perustettiin jo vuonna 1982, eikä vuonna 1984, kuten tekstissä virheellisesti lukee.

It-maailman viimeisiin suuriin ikoneihin kuuluva Scott McNealy väistyy Sun Microsystemsin päivittäisestä johdosta, ja jättää tehtävät yhtiön kakkosmiehelle Jonathan Schwartzille. Sunin perustajiin kuuluva McNealy kuuluu samaan sarjaan Bill Gatesin, Steve Jobsin ja Oraclen Larry Ellisonin kanssa, mutta näistä juuri McNealy on tunnettu harvinaisen värikkäistä piikeistään varsinkin Microsoftin ja Intelin "pahan valtakunnan" suuntaan.

McNealy on ollut Sun Microsystemsin johdossa jo 22 vuotta, aina siitä lähtien, kun hän perusti yhtiön vuonna 1984 ystäviensä kanssa. 1990-luvulla Sun kasvoi erittäin nopeasti, mutta viimeiset viisi vuotta ovat olleet yhtiölle vaikeat. McNealyn mukaan nyt on kuitenkin oikea aika tehdä vaihdos, kun yhtiön tuotelinja ja strategia on saatu taas oikealle linjalle.

McNealy jää hallituksen puheenjohtajaksi, pois yhtiön päivittäisistä operaatioista. Ohjelmistopuolelta tullut Sunin nykyinen operatiivinen johtaja Jonathan Schwartz jatkaa Sunin pääjohtajana. Schwartz on viime vuosina ollut Sunin käännöksen pääarkkitehtejä. Yhtiö on laajentanut valikoimaansa nopeasti unix-palvelimista x86-palvelimiin. Yhtiön unix-käyttöjärjestelmä Solaris on avattu open source -sovellukseksi ja samaa tehdään suurelle osalle yhtiön sovelluskannasta.

McNealyn kukkasia vuosien varrelta

McNealy on tullut vuosien varrella tunnetuksi värikkäänä kilpailijoiden piikittelijänä. Microsoftin Steve Ballmeria ja Bill Gatesia McNealy on kutsunut nimityksellä "Ballmer ja Butt-Head". Microsoftia McNealy on verrannut Tähtien Sota -elokuvien pahan valtakuntaan. Windows ME:lle McNealy keksi uuden nimen, Windows More Errors. Outlook oli McNealyn mielestä Look Out (varokaa), ja Active Directoryn McNealy muutti muotoon Captive Directory (koska se hänen mukaansa sitoi Microsoftin tuotteisiin).

Microsoftin .Net-hankkeesta McNealy on repinyt paljon huumoria, muun muassa .Not, .Not Yet ja .Nut (eli hullu). Ja vielä tänä vuonna McNealy vertasi Suomessa käydessään Microsoftin ja Intelin yhteistyötä yhtä viisaaksi kuin ostaa Generalin ja Motorsin tuotteita (vaikeuksissa oleva autotehdas General Motors).

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös