It-koulutustalot yhdistyvät Suomen suurimmaksi

FCS Partners Oyj ja Sovelto Oy
It-koulutustalot yhdistyvät Suomen suurimmaksi

FCS Partners ja Sovelto yhdistyvät, jolloin niistä tulee yhdessä Suomen suurin ict-koulutukseen keskittynyt yritys. Yhdistyneen koulutusyrityksen liikevaihto tulee tänä vuonna olemaan noin 6,3 miljoonaa euroa, ja henkilöstömäärä on 62 henkilöä. Koko henkilöstö jatkaa yrityksen palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Kauppa toteutetaan osakevaihtona.

FCS Partnersin ja yhdistyvän yrityksen toimitusjohtaja Sanna Varpukari-Anttilan mukaan yhdistyminen oli luonteva askel strategialtaan samantyyppisten organisaatioiden kehityksessä.

"Markkinatilanne oli suotuisa yritysjärjestelyn toteuttamiselle juuri nyt. Kumpikin yritys on nostanut markkinaosuuttaan nopeasti 2000-luvun alkupuolella ja markkinajohtajuuden edut olivat käden ulottuvilla", Varpukari-Anttila kehaisee.

Sovelton toimitusjohtajan ja yhdistyvän yrityksen johtajan Jussi Katajarinteen mukaan molemmissa yrityksissä ollaan hyvin motivoituneita uuden yrityksen kehittämiseen.

"Yhdistyminen oli mielestämme kaikilla mittareilla erinomaisin vaihtoehto. Asiakkaalle hyödyt näkyvät ennen kaikkea entistä tiiviimpänä yhteistyönä ja osallistumismahdollisuuksina muun muassa koulutustuotteiden tuotekehitystyöhön", Katajarinne uskoo.

Katajarinteen mukaan yhdistymisellä vältetään kilpailu, ja siihen keskittymisen asemesta voidaan panostaa toiminnan kehittämiseen.

Tammi-helmikuussa hynttyyt yhteen

FCS Partnersin ja Sovelton yhdistyminen toteutetaan tammi-helmikuun aikana. Koulutukset keskitetään heti tammikuun 16. päivän jälkeen. Oppilaspaikkoja on yhteensä 350, ja valtaosa niistä sijoittuu Helsinkiin.

It-koulutustalot yhdistyvät Suomen suurimmaksi
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös