It-ulkoistukset kaukomaihin kiihtyvät
Konsulttiyhtiö Capgeminin tutkimuksen mukaan it-ulkoistukset halvemman työvoiman maihin ovat lisääntyneet, ja niiden vauhti kiihtyy edelleen lähivuosina. "Yritysten tuottavuus kasvaa nopeammin kuin niiden it-budjetit, eurolla pitäisi saada entistä enemmän", johtava konsultti Mikko Valorinta kuvailee kehityksen taustoja.
Tällä hetkellä tutkimukseen osallistuneiden eurooppalaisyritysten it-palveluista noin 6 prosenttia on ulkoistettu kaukomaille, mutta määrän uskotaan nousevan kahdessa vuodessa 13 prosenttiin. Vielä kaksi vuotta sitten oltiin 4 prosentin tuntumassa.
Capgeminin tutkimuksen mukaan kahden vuoden kuluttua jo lähes puolet it-palveluista tuotetaan käyttäen ulkopuolisia yhteistyökumppaneita. Valtaosa ulkoistuskumppaneista toki löytyy paljon lähempää kuin Aasiasta. Ulkoistusten pääpaino on it-järjestelmien hallinnassa ja ylläpidossa sekä sovelluskehityksessä. Sen sijaan it-strategiosta ja -arkkitehtuureista vastaa edelleen oma tietohallinto.
Suurilla suuret puuhat
Mitä suuremmasta ja kansainvälisemmästä yrityksestä on kyse, sitä enemmän ulkoistuksista hoidetaan itse toimintaa Aasiaan laajentamalla. Pienemmissä puitteissa toimivat yritykset käyttävät kumppaneita välikätenä. Capgeminin selvityksessä haastateltiin 161 eurooppalaisen suuryrityksen tietohallintojohtajaa. Suomalaisia organisaatioita mukana oli 14, niistä 4 julkishallinnon piiristä.
Toimialoista pisimmälle ulkoistusten tiellä ovat edenneet tele- ja media-ala. Varovaisimmin liikkeelle on lähdetty rahoituspuolella.
"Offshoring kiinnostaa yrityksiä, mutta samalla siihen liittyviä riskejä pidetään merkittävinä", Mikko Valorinta toteaa.








